Allergia ja juoksu, joskus on parempi ottaa kevyemmin

Allergia ja juoksu on keväisin oma haasteensa. Välillä tulee päiviä ja kausia, jolloin on parempi ottaa treenit kevyemmin tai tehdä jotain korvaavaa liikuntaa. Ensimmäisenä tulee mieleen tällä hetkellä erittäin ajankohtainen asia, siitepöly ja katupöly. Mitään selkeää ohjetta tähän on vaikea antaa, koska eri ihmiset reagoivat eri tavoin.

Itselläni siitepöly voi aiheuttaa oireita jo tammi-helmikuussa, kun pähkinäpensas aloittaa kukintansa jossain päin Eurooppaa ja tuuli kuljettaa siitepölyä eteläiseen Suomeen. Tätä seuraa useimmiten melkein heti lepän kukinta yhdistettynä katupölyyn. Keväällä ennen kuin kadut saadaan puhdistettua hiekoitussorasta pöly voi olla erittäin runsasta ja se on melkein pahempaa kuin siitepöly. Lepän ja katupöly seuraksi tulee usein koivu ja jossain vaiheessa vähän myöhemmin myös mänty. Allergia ja juoksu on siis oma juttunsa aina keväisin.

Allergia ja juoksu

Useampana keväänä olen harjoitellut juoksutapahtumiin, jotka järjestetään toukokuussa ja kevennettyjä treenejä on tullut tehtyä, joskus jopa pidettyä taukoja treeneistä kokonaan. Tästä syystä on tärkeää, että teen riittävästi treeniä talven aikana. Lyhyet treenitauot ei vielä vaikuta sen enempää kuntotasoon, mutta jos kyse alkaa olla viikoista, alkaa se pikkuhiljaa näkyä. Tästä syystä suosin myös oheisliikuntaa, jolla saan ylläpidettyä kuntoa, kuten pyöräilyä ja lihaskuntotreenejä. Joskus siirryn sisätiloihin juoksemaan, vaikka se onkin minulla melkein viimeinen keino. Jostain syystä matolla juokseminen ei ole mun juttu.

Pyöräily on hyvää peruskuntotreeniä, kun sen tekee sopivalla sykkeellä ja sopivan pituisina lenkkeinä. Myös maastopyöräily on tullut mukaan oheistreeneihin ja toivottavasti saan ensi talvena mukaan vielä hiihdonkin. Joskus tilanne voi tosin olla sen verran haastava, että edes sijaislajit ei luonnistu vaan on paras ottaa lepoa ja taukoa, kunnes tilanne paranee. Jokaisen astmaatikon ja allergikon olisi hyvä oppia tunnistamaan omat rajansa. Olen itsekin oppinut ne vasta viimeisen parin vuoden aikana. Silti sitä ei aina muista tai on liian optimistinen, kun pariin päivään ei oireita ole ollut.

Tänä vuonna siitepölyä on ollut erittäin runsaasti ja tälläkin hetkellä joissain Suomen kolkissa niin runsaasti, että määrää ilmaisevat mittarit eivät riitä. Esimerkiksi koivun siitepölyn määrän sanotaan olevan neljän palluran verran, mutta palluroita on ollut käytössä vain kolme. Tuon runsaan määrän sain todeta itse viime viikon torstaina, kun kesken polkujuoksulenkin lämpötila ja siitepöly yhdessä aiheuttivat astmakohtauksen täysin yllättäen. Jo edellisenä iltana olin hengästynyt pelkästään ulkotreeniä vetäessäni ja liikkeitä esitellessä. Sitä en tosin muistanut enää torstaina..

Tunnista tauon tai kevennyksen tarve

Treenejä voi joutua keventämään tai jättämään väliin myös muusta syystä kuin allergioiden tai astman aiheuttamista. Töissä voi olla kiireistä ja stressaavaa aikaa. Voi olla, että yöunet ovat jostain syystä jääneet vähemmälle. Ehkä henkilökohtaisessa elämässä on jotain mikä stressaa. Kirjoitin alkuviikosta motivaatiosta ja siinä yhteydessä mainitsin, että on hyvä tunnistaa motivaation puutteen ja kehon varoitusmerkkien ero. Ihmiskeho osaa kertoa meille milloin on hyvä hellittää.

Joko olet ottanut YouTube-kanavamme seurantaan, löydät sen täältä.

Share this post: