Vajosuon vaellus – Helatorstain helteellä poluilla
Vajosuon vaellus on yksi Kurjenrahkan kansallispuiston reiteistä. Tuo reitti on tullut meille tutuksi polkujuoksulenkeiltä sekä osittain myös PNM Trail polkujuoksutapahtumasta, jossa olimme viime vuonna turvajuoksijoina 38km matkan hännillä.
Tuo Vajosuon vaellus on noin 30km mittainen ja kulkee monen muun Kurjenrahkan reittiä pitkin. Meillä auto jäi Kurjenpesän uudelle isommalle parkkipaikalle, josta on hyvät opasteet reiteille. Lähdimme kiertämään reittiä vastapäivään, joka on suositeltu kulkusuunta, Savojärven ympäri menevää reittiä Rantapihalle saakka. Siitä lähdimme kohti Pukkipalon reittiä, josta tie erkani omaksi Vajosuon reitikseen. Tiesimme aiemmilta lenkeiltä, että Vajosuon vaelluksen reitillä pitkospuut ovat erittäin huonossa kunnossa ja olihan se nähty jo viime kesänäkin. Nyt sinne oli tosin kuljetettu jonkin verran tarvikkeita niiden uusimiseen, joten eiköhän ne vielä tämän kesän aikana kunnosteta. Tuo pätkä, jossa pitkokset oli huonommassa kunnossa vei meiltä pidemmän aikaa kuin oli ajateltu. Välillä sai mennä kieli keskellä suuta, että pysyi vanhojen pitkosten päällä.
Reitti oli muuten ihan hyvin juostavaa, paikoin vielä hieman märkää, mutta se taitaa kuulua asiaan polkujuoksussa. Tämä Vajosuon vaelluksen reitti on todella monipuolinen maastoltaan. On pitkoksia, neulaspolkua, kalliota, vihreämpää metsää ja suoaluetta. Erittäin kaunis reitti.
Hellekelissä Vajosuolla
Olimme suunnitelleet lähdön heti aamuksi, sillä päivästä oli luvattu lämmintä, noin 22 astetta. Alkumatkan saimmekin kulkea mukavan lämpimässä kelissä ja nautimme auringosta. Noin reitin puolivälissä alkoi lämpö nousta huomattavasti ja välillä reitin kulkiessa pellon piennarta ja hiekkatietä porotti aurinko jo aika lämpimästi. Olin jo aiemmin viikolla kärsinyt runsaasta koivun siitepölystä ja jossain vaiheessa matkaa se alkoi vaivata enemmän.
Alkumatkasta olimme jaksottaneet juoksua ja kävelyä 20+2 minuutin sykleihin. Tuossa puolivälin paikkeilla oli pakko pidentää kävelyä 3 minuuttiin, koska keuhkot alkoivat ilmoitella rasituksesta. Tuollahan ei pääse missään kohtaa oikaisemaan, kun on tälle reitille lähtenyt. Ilman lämpötila vain nousi nousemistaan ja loppumatkasta, noin 2 kilometriä ennen päätepysäkkiä astmakohtaus yllätti kuin salama kirkkaalta taivaalta. Syy selvisi, kun pääsimme autolle. Lämpöasteet oli nousseet +27 asteeseen ja siihen lisänä runsas siitepöly aiheutti liikaa rasitusta.
Nestettä oltiin varattu mukaan juuri sopivasti, sillä autolle tultaessa hörppäsin viimeiset pisarat juomarakosta. Onneksi olin varannut autoon kotimatkaa varten juomapullon ja suolapähkinöitä. Rankka reissu, mutta tulihan tehtyä. Tästä on hyvä jatkaa kohti kesän polkujuoksuja.