Syksyn kuulumisia

Talviuinti on aloitettu jälleen

Blogi on viettänyt hieman hiljaiseloa loppukesän ja syksyn, mutta nyt on aika palata kirjoittelemaan tännekin. Syy hiljaisempaan aikaan on ollut ihan selkeästi kiire ja ajanpuute. Mutta täällä ollaan!

Kesä meni palautuessa kevään tapahtumista ja niiden aiheuttamasta kuormituksesta. Kesällä myös yrityksemme toiminnassa tapahtui paljon uusia juttuja jotka teettivät paljon töitä, ei kuitenkaan huonolla tavalla. Piti vain karsia jostain jotta oma kuormitus ei olisi noussut liian suureksi.

Ennen kesälomalle jäämistä kesäkuun lopulla julkaisimme oman juoksuvalmennuksen pienryhmän aloituksen ja tämä yllätti meidät täysin. Ensimmäinen ryhmä myytiin loppuun jo samana iltana, kun olimme sen myyntiin laittaneet ja nopealla päätöksellä päätimme avata ilmoittautumisen myös toiseen ryhmään. Sekin tuli täyteen nopeammin kuin uskalsimme odottaa.

Kesäloman aikana sähköposti alkoi täyttyä yksilövalmennuksen asiakkaiden yhteydenotoista. Uusia valmennusasiakkaita aloitti pitkin loppukesää ja alkusyksyä sopivaa tahtia. Loppusyksystä jouduin jo sanomaan parille asiakkaalle, ettei vapaita vamennsupaikkoja valitettavasti löydy sellaiseen aikaan, joka sopisi molemmille.

Uuden opiskelua

Olen aiemminkin maininnut, että tällä alalla ei taida koskaan tulla valmiiksi vaan mielenkiintoista opiskeltavaa löytyy aina vaan. Olin jo loppukeväästä varannut itselleni paikan ravintovalmentajan koulutukseen ennen kuin tiesin miten kiireinen syksystä oli tulossa. Tuo koulutus alkoi elokuussa ja jatkuu vielä kuukauden verran.

Te jotka olette seuranneet blogiamme kauemmin muistatte varmaan, että olen opiskellut ravitsemusta aiemminkin. Tuolloin kolme vuotta sitten opiskelin urheiluravitsemusta ja jäin opintovapaalle silloisesta päivätyöstä. Samaan aikaan aloin myös valmentaa täysipäiväisesti. Tuon jälkeen olen opiskellut yhden eniten silmiä avanneen tutkinnon, kun minusta tuli Psyykkinen valmentaja.

Tulevan suunnittelua

Tämä huikea vuosi alkaa kohta olemaan lopuillaan, ensimmäisten juoksuvalmennusryhmien ensimmäiset 12 viikkoa ovat takana ja seuraava kausi on alkamassa reilun viikon kuluttua. Yksilövalmennuspaikkoja on vapaana pari aamuihin tai aamupäiviin, ravintovalmennusasiakkaita on vielä pari aloittamassa lähi viikkoina. Tarkoituksena on mennä näillä tämä vuosi loppuun, lomailla vuoden vaihteessa ja aloittaa uusi vuosi näillä nykyisillä valmennuksilla. Alkuvuodesta on myös tarkoitus saada pyöräytettyä alkuun jonkin aikaa mielessä pyörinyt uusi valmennuskonsepti. Tästä en kuitenkaan halua vielä kertoa enempää, sillä raameja ei kannata esitellä ilman kuvaa vai mitä?

Tänne on tarkoituksena kirjoitella tuttuun tapaan vinkkejä liikuntaan ja hyvinvointiin liittyen, juoksuvarusteista ja ravinnosta sekä fiiliksiä omista treeneistä. Toivottavasti viihdytte mukana.

Täältä löydät kotisivumme.

Share this post: