Loikkatreeni on hyvä harjoitus juoksijalle

Loikkatreeni on omassa treeniohjelmassa ollut viime aikoina ehkäpä liiankin harvoin, johtunee puhtaasti ajanpuutteesta ja siitä, että se on jäänyt vähän unholaan. Miksi sitten kannattaisi juoksijan tehdä myös loikkaharjoituksia muun harjoittelun ohella?

Loikkatreenin höydyt juoksijalle

Loikat ja loikkaharjoitus on juoksijalle todella hyvä lajinomainen voimaharjoitus. Loikkien tarkoitus on kehittää erityisesti nopeusvoimaa joka on saattanut kaiken muun treenin alla ehkä heikentyä huomaamatta Loikat antavatkin juoksijalle hyvin lisää voimaa ja samalla kehittää hallitsemaan kehoa sekä jalkojen voiman tuottoa. Kannattaa kuitenkin muistaa ja ottaa huomioon kun tekee loikkaharjoitusta ja treeniä, että se on kropalle aika kova harjoitus. Loikkatreeni kannattaakin tehdä hyvin levänneenä ja silloin kun kroppa on hyvin palautunut muusta kuormituksesta sekä energiatasot ovat riittävät kyseiseen harjoitukseen.

Loikkatreeni juoksijalle

Tässä on yksi suosikkini loikkaharjoituksista. Ennen varsinaista työosuutta ja harjoitusta teen tähän alkuun aina kunnon lämmittelyn. Yleensä noin 2 kilometriä kevyttä juoksua sekä hieman avaavia juoksuvetoja joilla on tarkoitus avata hieman hermotusta ja valmistaa kehoa treeniin. Vedot ovat yleensä noin 50-60 metriä ja vauhdit rennon kovia.

Ennen varsinaista treenin työosuutta tein alkuun kunnon lämmittelyn.Ensin noin 2km kevyttä juoksua ja tähän päälle vielä hieman hermotusta avaavia vetoja.Vetoja otin 4 *60 m ja tehot olivat maltilliset, eli rennon kovaa eikä puristaen.

Loikkaharjoitus

Harjoituksessa teen nämä sarjat kolme kertaa läpi ja loikkia aina 5-7 loikkaa/ Jalka. Palautusajat on itselläni ollut noin 2- 3 minuuttia.

  • Juoksuloikat 5-7 /jalka
  • Tasaloikka 5-7 loikkaa
  • Luisteluloikka 5-7/jalka
  • Kinkka 5-7 / jalka
  • Kyykkyhyppy 5-7 hyppyä

Nämä loikat siis kolme kertaa jokainen ja päälle vielä hyvät jäähdyttelyt. Joskus olen myös ottanut tähän loppuun ennen jäähdyttelyä uudestaan lyhyet vedot jotka olivat ennen loikkatreeniä. Yleensä tässä kohtaa tehot noissa noin 50 metrin vedoissa on ollut suunnilleen 90 prosenttia omasta maksimistani.

Ota ihmeessä tämä loikkaharjoitus testiin ja kerro miltä treeni tuntui? Ota myös meidän YouTube -kanava seurantaan täältä ja jos et ole vielä löytänyt meitä instagramista niin ota meidät seurantaan tästä

Share this post: