Penikkatauti || juoksijan painajainen

Penikkatauti on juoksijoita usein toistuvastikin vaivaava vaiva, joka myös tunnetaan nimellä lihasaitio-oireyhtymä.

Kehonhuolto osaksi treeniohjelmaa

Usein toistuessaan se rasittaa myös juoksijan päätä, koska kipu poistuu monessa tapauksessa vain levolla.

Jos kipusi on sellaista, että se katoaa tai vähenee kesken juoksun, niin penikkataudin kanssa voit harjoitella. Mikäli penikat kuitenkin pahenee lenkki lenkiltä, on lepo ainoa vaihtoehto. Joskus hieronta tai kompressiosukat voivat helpottaa oireita.

Penikkatauti vaivaa niin aloittelevia juoksijoita kuin erittäin suuria määriä harjoittelevia. Usein penikat voivat olla tyypillistä myös niille, jotka aloittavat juoksun esimerkiksi talvitauon jälkeen.

Mistä penikkatauti sitten johtuu?

Sääressä oleva lihasryhmä turpoaa ja siitä aiheutuva lihasaition paine aiheuttaa tämän kivun sääriluun jommallakummalla puolella. Aluksi se yleensä tuntuu vain liikuntasuorituksen jälkeen, mutta jossain vaiheessa hoitamattomana se alkaa tuntua myös jo suorituksen aikana. Pahentueessaan kipu tuntu jopa levossakin. Eli jos penikkakipu vaivaa myös levossa on silloin viimein aika tehdä asialle jotain.

Tässä on muutamia syitä penikkataudille ja tapoja ehkäistä sitä:

Huonot kengät 

Omaan jalkaan sopimattomat tai kuluneet kengät voivat rasittaa jalkaa ja sitä kautta pohkeiden aluetta. Myös upouudet kengät tuottavat alussa ongelmia, uudet tossut kannattaakin ajaa sisään niin, että käyttää ensin vanhoja kenkiä vaikka joka toisella lenkillä.

Oman jalan profiili kannattaa myös tarkistuttaa ennen kenkien hankintaa asiantuntevan kenkämyyjän, fysioterapeutin tai valmentajan kanssa.

Nopea juoksumäärän kasvattaminen 

Hyvä juoksumäärän lisäämistahti on noin 10 prosenttia viikossa. Tämä koskee sekä kokonaismäärää, että yksittäisen lenkin pituutta.

Moni saattaa kuitenkin kasvattaa harjoitusmääriään kerralla liikaa, etenkin jos harjoittelu on ollut edeltävillä viikoilla vähäistä. Tämä on tyypillinen penikkataudin syy.

Lisää siis määrää vähitellen. Jos aloitat juoksun nollasta, tee ensin pari-kolme hyvin lyhyttä lenkkiä viikossa ja lisää kestoa pikkuhiljaa.

Alusta mihin et ole tottunut

Penikat voivat kipeytyä myös kokeneilla juoksijoilla, jos he vaihtavat yhtäkkiä alustaa. Äkillinen siirtyminen kovalle asfaltille, jäiselle alustalle tai juoksumatolle voi kaikki tuottaa oireita.

Yleensä kipu tässä tapauksessa poistuu, kun alustaan tottuu tai sitä vaihtelee. Älä koskaan siirrä kaikkea juoksua yhtäkkiä uudelle alustalle vaan totuttele uuteen vähitellen.

Askellus

Juoksutekniikkaan on hyvä kiinnittää huomiota, sillä vääränlainen askellus voi myös aiheuttaa penikkatautia. Tämä siitä syystä, että juostessa kuormitus kohdistuu väärässä kulmassa tai väärään kohtaan jalkaterää. 

⇩⇩⇩⇩
IG
Facebook

Share this post: