Marraskuun kuntoilut

Marraskuu takana ja tänäkään vuonna ei tullut osallistuttua marrasputkeen, toki ilman sitäkin kyllä kuntoilua mahtui kalenteriin ihan riittävästi. Kalenterin mukaan kuntoilua tuli viime kuulle reilut 65 tuntia, tähän mahtuu toki mukaan kaikki hyötyliikunnat sekä kehonhuollot. Juoksu on koko syksyn jäänyt vähän taka-alalle kuntoilussa, jostain pitäisi nyt saada aikaa löydetyksi sille enemmän, tai sitten vain otettava laadukkaampaa treeniä sen suhteen. Juoksua tulikin viime kuussa noin 227 km, hyvä määrähän tuo on mutta jotenkin tuntuu ettei vaan oikein kulje tällä hetkellä ja määrät on hiukan eri mihin tuossa alkuvuoden tottui. Pyöräilyä tuli marraskuulle noin 200km, siinä on sekaisin niin maastopyöräilyä kuin työmatkapyöräilyäkin. Salitreeni on maistunut viime aikoina ja se onkin yksi syy mikä on juoksuun tällä hetkellä vaikuttanut, voimatreeniä tulikin tehtyä viime kuussa noin 12 tuntia. Tästä onkin hyvä jatkaa kohti joulukuuta, alku kuukausi vedetään treeniä ja sitten pieni tauko kaikesta kuntoilusta ja hyvin levänneenä sitten taas tammikuussa kuntoilun pariin.

-J-

Mulla marraskuuhun mahtui liikuntaa 46 tuntia, yhteensä 53 aktiviteettia, tosin osa kehonhuollosta ja kehonpainotreeneistä ei ole siinä mukana ollenkaan, koska aina ei muista kelloa käynnistää. Juoksu on vienyt suurimman osan treeniajasta niinkuin yleensäkin ja kilometrejä kertyi marraskuussa 155, joka on vähemmän kuin aiempina kuukausina, mutta ohjausten lisäksi ei paljon muita juoksulenkkejä tullut käytyä. Venyttelyä ja muuta kehonhuoltoa tuli tehtyä 7 tuntia 30 minuuttia ja lihaskuntoharjoittelua6 tuntia 30 minuuttia. Pyöräily oli vähemmällä johtuen päivien koostumisesta ohjauksista eri paikoissa, mutta ehdin sentään yhden maastopyörälenkinkin tehdä vielä marraskuun puolella. Joulukuussa ohjataan pari ensimmäistä viikkoa, jonka jälkeen keskityn omiin treeneihin ja loppukuusta varmaankin palautellaan ennen vuoden vaihdetta. Juoksua olisi tarkoitus saada kasaan vielä 165 kilometriä niin saadaan päätettyä vuosi tasalukuun. Sitten onkin tämä vuosi paketissa ja lähdetään kohti uutta starttia.

-T-

Share this post: