Maastopyöräily syksyn liukkailla ja pimeillä poluilla
Maastopyöräily tuli mukaan harrastuksiin loppukesästä, kun olin Ylläksellä ihastellut leveitä polkuja kevyesti pyöräilleitä lomailijoita. Itse kuljin polut tuolloin vielä juosten tai kävellen ja mietin miten paljon enemmän ehtisi nähdä jos kulkisikin maastopyörällä. Pyöräily ei sinänsä ole minulle uusi laji, sillä jo vuosien ajan olen kulkenut työmatkoja pyörällä, mutta maastossa en aiemmin ole uskaltautunut kahdella pyörällä etenemään.
Ennen oman maastopyörän hankintaa testasin miehen fatbikea, mutta totesin sen itselleni raskaaksi ja päädyin ostamaan maastopyörän. Viikon verran tein netissä vertailuja eri vaihtoehdoista ja neuvoakin kyselin eri foorumeilta. Olin jo löytänyt selkeän voittajan, mutta se, että en päässyt kyseistä mallia testaamaan missään ja toimitusaikakin olisi ollut vasta marraskuun alkupuolella sai vaihtamaan toiseen. Oman haasteensa pyörän valintaan tuo pituuteni (154 cm) ja esimerkiksi Konan Kahuna, jonka Jarkko osti itselleen olisi ollut liian iso pienimmälläkin runkomallilla, koska rengaskoko oli suurempi. Vaikka itselläni on Konan cyclocross niin eri tarkoitukseen tarkoitetuilla pyörillä ja eri malleilla on ihan eri geometriat. En myöskään halunnut tilata pyörää sokkona pääsemättä ensin testaamaan sitä, koska olen usea vuosi sitten pyörää ostaessa huomannut sen miten suuri ero rungon mallien välillä voi olla. Siinä missä yhdessä saman kokoisessa pyörässä on täydellinen ajoasento voi toisessa olla todella huono asento.
Miten maastopyöräily lähti liikkeelle?
Päädyin ostamaan itselleni Orbean MX30 maastopyörän, joka sopii hyvin aloittelevalle kuskille jos tarkoituksena ei ole rymytä poluilla ja mennä kaikista pahimmista dropeista. Ainoa muutos jonka olen pyörään tehnyt on polkimien vaihto, sillä alkuperäisissä en kokenut saavani riittävää pitoa ja jalka pääsi lipsumaan polkimelta todella helposti. Tämä ei tosin ollut mikään suuri investointi ja työ hoitui kädenkäänteessä. Täältä voit lukea fiiliksiä ensimmäisistä maasturilenkeistä.
Alkuun olin todella arka ja talutin kaikki vähänkin juurakkoisemmat kohdat ja pienetkin dropit. Muutaman ajokerran jälkeen uskaltauduin lisäämään vauhtia ja huomasin, miten paljon helpommin juurakoista pääsee yli, kun vaan antaa mennä ja vauhtia on riittävästi. Samalla tavalla tein droppien kanssa. Kuivaharjoittelin painopisteen siirtoa tasamaalla hiekkakentällä ja samalla treenasin nilkan asentoa. Aloitin pienemmistä dropeista ja nyt menee jo omasta mielestä ihan kohtuullisetkin alas. Tosin kokeneemman mielestä nuo minun kohtuulliset voivat olla ihan nössöjä.
Syksy on hidastanut vauhtia
Niin kauan, kun polut olivat vielä kuivia meni hyvin ja uskalsin koko ajan mennä kovempaa ja pahemmista paikoista, mutta nyt syksyn sateiden saavuttua liukkaat juurakot on aiheuttaneet jälleen hieman ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Vauhti on pikkuisen hidastunut, mutta ehkä on ihan hyvä pitää maalaisjärki mukana eikä yrittää omalle tasolleen liian haastavia paikkoja. Olen onneksi onnistunut vielä välttämään otb:t (kop kop). Polut onneksi on tuttuja jo polkujuoksusta ja tiedän miten erilaiset maaston pinnat käyttäytyy eri sääoloissa ja osaan varoa niitä. Pitäisi vaan löytää lisää aikaa treenata eri sääolosuhteissa, mutta päivien lyhennyttyä ei paljon tule lähdettyä metsään arkisin. Tänä viikonloppuna tosin on tullut käytyä poluilla niin juoksemassa kuin pyörälläkin. Ja yllätin jopa itseni tulemasta alas parit dropit joissa aiemmin olin sovinnolla taluttanut alas. Ja tässäkin huomasin, että vauhti korjaa virheet eli kyllä sen pyöränkin saa oikaistua vaikka takapyörä lähtisikin luistamaan.
Olen tässä jo salaa suunnitellut ensi kesän Lapin reissua. Heinäkuussa olemme menossa Ylläkselle lomailemaan ja samalla juoksemaan Hetta-Pallas väliä. Haluaisin myös testata millaista maastopyöräily olisi Ylläksen maastoissa. Paras vaihtoehto taitaa kuitenkin olla sähkömaasturin vuokraus niihin maastoihin.
Jos mietit maastopyörän hankintaa, käy täältä katsomassa vinkkejä.