Viikon 37 treenit

Lomalta on palattu ja arki alkoi myös treenien osalta, vaikkakin hieman maltillisemmin, koska lauantaina oli Ruissalojuoksujen kymppi edessä. Siitä jo eilen kirjoittelinkin.

Viikko startattiin tuttuun tapaan Vauhtisammakon maanantaitreenillä Paavo Nurmi Stadionin radalla pieninä juokkuekisailuina. Kivaa oli niinkuin aina 🙂

Juoksu 1:21 h / 7,84 km
keskisyke 147 bpm

Putkirulla on hyvä kehonhuoltoon

Tiistaina pyhitin päivän kehonhuollolle ja tein kotona puolen tunnin venyttelyt. Käyn yleensä ainakin jalat, mutta nyt olen viime aikoina pyrkinyt joka kerta venyttelemään myös yläkroppaa, koska tuo oikea olkapää on edelleenkin oireillut. Kättä suoraan sivulle nostaessa tuntuu vihlova kipu olkapäästä hauiksen läpi melkein kyynärpäähän saakka.
Olen tiistaina menossa kokeilemaan olisiko joogahieronnasta siihen apua. Kerron sitten lisää siitä käynnistä myöhemmin.

Keskiviikkona kävin suoraan työpäivän päätteeksi testaamassa juoksukenkiä Vauhtisammakon ja Hoka One Onen järjestämässä testijuoksussa. Paljon juoksua siitä ei tullut, mutta vähän tuli liikuttua joka tapauksessa.
Tuosta juoksusta lisää alkuviikosta.

Torstaina, kun mies lähti jänistelemään Cooperin testiin jäin itse kotiin ja tein tehokkaan joogan. Joogasin netistä löytyneen ohjelman mukana reilun tunnin setin, jossa keskityttiin lantion alueeseen. Itselläni lantio on hieman vinossa, sillä jaloissa on pituuseroa reilu sentti ja se kuormittuu juostessa sen verran, että huolto on tärkeää.

Perjantaina kävin työpäivän ja kauppareissun jälkeen vain lyhyen kävely/hölkkälenkin koiran kanssa. Kaveri tykkäsi, kun pääsi juoksentelemaan. Jostain ihmeen syystä se vetoapu katoaa heti, kun lenkki kääntyy kotiin päin. Silloin pikkuisesta terrieristä tulee perässä vedettävä malli.
Matkaa lenkille kertyi 3,75 km ja aikaa siihen kului vähän alle 40 minuuttia.

Lauantain kisan data Suunnon Movescountista

Lauantai oli sitten se kisapäivä, aamulla tein kotona koko kehon pumppaavat venyttelyt, jotta sain vähän lihaksia lämmiteltyä. Puolen päivän aikaan lähdettiin Ruissaloa kohti ja siellä ennen starttia hölköttelin vähän aikaa vielä.
Juoksua tuli pikkuisen yli 10km, varmaankin johtuu ihan puhtaasti juoksulinjasta. Aikaa kului 52.44 minuuttia ja keskisyke oli taas korkealla 163 bpm. Kuitenkin hieman alempi kuin mihin esim puolimaratonilla olen tottunut. Jälleen kerran sain myös huomata, että jalat jaksaisivat kovempaa, mutta keuhkot eivät. Tosin en tarvinnut Ventolinea tälläkään kertaa, joten ehkä ne keuhkotkin olisi kestäneet vielä vähän tiukemman puristuksen… Pitää jossain vaiheessa testata kuinka pitkälle uskallan viedä rasituksen ennen kuin tulee se seinä vastaan.

Tänään aamulla mietin hetken mitä tekisin, kun aurinkokin paistoi niin mukavasti. Ensin ajattelin lähteä lenkille maantiepyörällä, mutta lopulta uimahalli voitti. Kävin uimassa kevyen puolen tunnin setin. Matkaa kertyi 625 metriä. Tai oikeastaan 650, koska unohdin laittaa mittarin päälle ekalle matkalle ja aktivoin sen vasta kun olin altaan toisessa päässä. Keskisyke oli tuolla uinnilla 119 bpm eli ihan hyvä kevyt treeni.
Tuon oikean olkapään kipu tosin esti vapaauinnin treenaamisen, koska se vaan ei kiertynyt kunnolla oikeaan asentoon. Uin siis rintauintia, mutta hyödyllistä sekin. Olen tullut siihen lopputulokseen, että ainakaan vielä ensi kesänä en lähde testaamaan triathlonin sprinttimatkaa vaan se on edessä aikaisintaan seuraavana kesänä. Olen aivan liian raakile uinnin suhteen vielä ja vasta kun tekniikka alkaa sujua vapaauinnissa, pääsee hakemaan sitä tehoakin siihen menemiseen.

Siinä tämän viikon treenit, huomenna taas uusi viikko ja uudet kujeet 🙂

Share this post: