Polkujuoksu talvella on mahdollisuus

Polkujuoksu talvella on taas kelien kylmennyttyä on yksi eniten toivottu aihe blogiimme.

Jos et ole aiemmin käynyt lukemassa vinkkejämme polkujuoksuun ne löydät täältä.

Polkujuoksu talvella

Polkujuoksua ei tarvitse eikä kannatakaan lopettaa talvella. Mitä paksumpi hanki tai märempi metsä, sitä innostavampaa polkujuoksu on. Muutama asia kuitenkin kannattaa huomioida ja muistaa, kun juoksee talvella poluilla, aloitetaan varusteista.

Tärkeää on varustautua oikein kylmiin olosuhteisiin, tärkeää onkin pukeutua riittävän lämpimästi. Itse laitan talvella usein alle merinovillaa ja päälle talvijuoksutrikoot jotka myös pitävät tuulta. Samoin suojaan hyvin kaulan, sormet sekä pään. Tämän lisäksi minulla on yleensä juoksurepussa mukana varoiksi ylimääräinen takki. Kengät minulla ovat yleensä normaalit polkujuoksukengät, paitsi alkutalven pakkasilla sekä suojakelien jälkeisillä liukkaimmilla keleillä laitan jalkaan nastakengät. Otsalamppu on myös hyvä varuste pimeinä talvi-iltoina, turvallisilla ja lämpimillä varusteilla polkujuoksu talvella onkin mitä hienoin elämys.

Polkujuoksutekniikassa ja muussa harjoittelussa olen ottanut talvisin huomioon sen, ettei matka taitu välttämättä samalla tavalla kuin kuivilla kesäisillä poluilla. Olenkin lopettanut katsomasta kellosta vauhteja tai kilometrejä vaan enempi vain treenannut ja juossut fiiliksen mukaan. Juoksutekniikassa olen pyrkinyt kiinnittämään huomiota askellukseen, eli pitämään askelluksen riittävän lyhyenä ettei se karkaa lantion eteen vaan tulee alle ja samoin askelkontaktin olen pyrkinyt pitämään alustaan nopeana. Näillä olen taannut sen, ettei hieman liukkaammilla keleilläkään askel lähde luistamaan alta. Tähän vielä voisi lisätä vinkkinä sen, että liikesuunta jatkuvasti eteen tai taakse, eikä sivuttaissuuntaista liikettä tulisi vaikka kiertäisi jotain estettä. Näillä olen pystynyt juoksemaan turvallisesti liukkaammallakin alustalla.

Joko seuraat meitä instagramissa, löydät tilimme täältä

Share this post: