Maastopyöräily tuli mukaan uutena harrastuksena

Maastopyöräily näyttää olevan meille uusi yhteinen harrastus polkujuoksun ohella. Testasin ensin lajia Jarkon fatbikella, jonka kanssa pääsin hyvin testaamaan maastossa ajamista, mutta itse pyörä tuntui hieman kömpelöltä. Hetken aikaa sitä pohdittiin, mutta aika nopeasti tehtiin päätös maastopyörien hankkimisesta, kun läskipyörä lähti uuteen kotiin alle tunnissa.

Ensikosketukset maastopyöräilyyn uudella maastopyörällä on saatu ja vaikka luulin olevani liian arka lajin harrastamiseen olen ihan hyvin pärjännyt metsäpoluilla. Yhden kerran olen arvioinut pyörän ohjaustangon leveyden väärin ja tanko otti kiinni puuhun sillä seurauksella, että olin kyljelläni sammalikossa. Sinänsä hauska tapahtuma, koska sain hyvin jalan maahan ja tasapainokin piti, mutta kun olin nostamassa toista jalkaa polkimelta tasapaino vain petti. Eli kuuluisa suorilta jaloilta kaatuminen kyljelleen on tehty! Tosin pyörä ei edes käynyt maassa saakka. Lukkopolkimia ei tule maastossa käyttöön, mutta uudet flättipolkimet lähti tilaukseen ja varmaankin niihin sopivat kengät tulee jossain vaiheessa hankittua. Maantiekypärän rinnalle ostin maastopyöräilyyn tarkoitetun kypärän ja pitkävartiset sukat joissa on säärisuojat.

Noviisina oli pakko kysellä kokeneemmilta vähän neuvoa mitä on hyvä huomioida, kun aloittaa maastopyöräilyn. Todella kivasti saatiin vastauksia ja vinkkejä Facebookissa eri ryhmistä. Niistä on todella ollut hyötyä ja varmasti olisin ollut kumossa useammin jos en olisi noudattanut vinkkejä. Paljon etsittiin myös tietoa eri sivuilta kuten täältä. Itselleni tärkeimmät vinkit oli ajoasennosta ja tasapainosta erilaisissa maastoissa. Maastopyöräily on yllättävän hauskaa ja uskon, että kehittyessä siitä tulee vielä mukavampaa.

Maastopyöräily ja ensimmäiset lenkit

Ensimmäinen lenkki aloitettiin tasaiselta hiekkakentältä, jossa treenasin jarruttamista sekä tasapainon siirtoa ajaessa. Siitä lähdettiin helpohkolle polulle, jossa oli muutamia nousuja ja laskuja, jonkin verran juurakkoa, mutta ei vielä hirveän teknistä reittiä. Annoin itselleni luvan taluttaa joka kerta, kun mietin, että uskaltaako jostain mennä vai ei. Yhdet pitkokset ja yhden alamäen talutin, mutta muuten pääsin pyöräilemään koko reitin.

Seuraava lenkki tehtiinkin polkujuoksusta tutulla reitillä ja tiesin, että alkumatkan jälkeen edessä on huomattavasti teknisempää. Oli juurakkoa, kiviä ja paljon maastonvaihtelua ala- ja ylämäkineen. Tuosta jälkimmäisestä osiosta kävelin muutamat pätkät, koska en halunnut ottaa riskiä, että olisin jonkin puun rungossa pyörän kanssa. Muuten pärjäsin omasta mielestäni aika hyvin tuollakin reitillä, lukuunottamatta suorilta jaloilta kaatumista. Tosin maastopyöräilystä oli vielä rentous kaukana ja tuon reilun 16 kilsan ja parin tunnin lenkin loppumatkasta oli etureidet aika jumissa enkä meinannut enää muistaa nilkan asentoa alamäessä.

Maastopyöräily oli yllättävän raskasta, mutta erittäin mukava laji. Osittain harrastuksessa voi auttaa polkujuoksuharrastus, jossa on oppinut lukemaan maastoa pidemmältä edestä päin eikä vain varpaiden juuresta. Yksin en varmaankaan hetkeen vielä lähde maastoon pyöräilemään, koska on se aina turvallisempaa, kun on joku mukana jos sattuisi jotain tapahtumaan.