Kevyt treeniviikko

Tällä viikolla ei hirveän paljon ollut juoksua tai salitreeniä, mutta kyllä me silti jotain tehtiin.

Välillä on hyvä muistaa antaa kehon levätä normaalista treenirytmistä ja ottaa kevyempiä viikkoja. Meillä tämä tarkoitti sitä, että liikuttiin kyllä, mutta maltilla ja kevyemmin kuin normaalisti. Tehtiin työmatkapyöräilyt ja kehonhuollot, mutta lisäksi käytiin kyllä lauantaina juoksemassa radalla vetoja ja keskelle viikkoa osui lihastreeni.

Itse tein lihastreenin kotona TRX:llä ja kehonpainolla. Tehokkaita treenejä eikä tarvinnut poistua kotoa mihinkään. Maanantaina ehdin tekemään treenit ennen iltavuoroon menoa ja työmatkapyöräily toimi erinomaisesti palauttavana liikuntana.

Jarkko taasen pääsi palaamaan jo tällä viikolla Vauhtisammakon juoksuohjausten pariin, kun ryhmät starttasivat kesäkauden loppuosan.

Miksi sitten kevyitä treeniviikkoja tarvitaan?

Siksi, että keho tarvitsee lepoa kehittyäkseen ja palautuakseen treeneistä. Liian paljon kovaa treeniä aiheuttaa lopulta liikarasitusta ja mahdollistaa rasitusvammojen syntymisen. Se vaikuttaa myös jokaisen stressitasoon, koska treeni itsessään stressaa kehoa.

Miten sinun treeniviikkosi sujui?

⇩⇩⇩⇩

IG
Facebook

Share this post: