Vauhtisammakon juoksukoulu alkoi taas!

Omalta osaltani viime viikko oli hieman kevyempi mitä normaalisti, treenimäärä oli noin puolet normaalista. Tekee kyllä hyvää välillä ottaa noita kevyempiäkin viikkoja ohjelmaan.

Viikon treeninä nostaisin esille keskiviikon treenit, monikossa koska niitä tuli kaksi putkeen.
Keskiviikkona oli vuorossa ensin ohjaus Vauhtisammakon juoksukoulussa Mikon kanssa.
Olipa mukavaa taas pienen tauon jälkeen palata ohjaushommiin ja nähdä vanhoja tuttuja sekä paljon uusia kasvoja.
Juoksun ohjauksesta on kyllä tullut ihan mun juttu, paljon toki siinä on vielä opittavaa, mutta oikeaan suuntaan mennään jatkuvasti.

Vedettiin siis Mikon kanssa yhdessä treenit, teemana oli vauhtileikittely.
Vauhdit ja matkat vaihtelivat treenin aikana ja treeni koostui kahdesta osiosta.
Treenissä vauhdit olivat kyllä kovia tuossa ryhmässä, sai itsekin tehdä ihan töitä aina kun oli kärkeä vetämässä. Matkaa taitettiin noin 7-9 kilometriä, riippuen ihan miten oli pisteitä kerännyt.

Tämän jälkeen jäin vielä ottamaan oman treenin jälkimmäisen ryhmän kanssa.
Teema oli suht samanlainen, vauhdit toki hieman eri ja matkaa tehtiin enemmän, unohtamatta pieniä bonuksia joita oli treenin sisällä.
Kiva ja mukavan kova treeni oli vaikka aiemman treenin vedot kyllä painoivat ja verottivat.
Tehtiin siis matkaa ja vauhtileikittelyä ja kesken treenin vedettiin ensin yksi pitkä mäki vetona ylös ja tämän jälkeen nonstoppina 20 minuutin ajan mäkeä. Onneksi olin ajatellutkin ottaa sellaisen semikovan treenin enkä pistää ihan kaikkea tiskiin, se ei olisi meinaan onnistunut enää tuon aiemman treenin takia.

Matkaa tälle treenille tulin noin 15 kilometriä, mukava setti keskiviikolle ja torstaina olikin vuorossa sitten palauttelevaa fillarilenkkiä!

⇩⇩⇩⇩

IG
Facebook

Share this post: