Juoksijan polvi, turhan tuttu rasitusvamma juoksijalle

Juoksijan polvi on monelle juoksijalle turhankin tuttu rasitusvamma. Juoksijan polvessa kiristystä tuntuu siis polven ulkosyrjällä, mutta juoksijan polvi johtuu yleensä lonkan ja sääriluun välillä kulkevan jänteen ylirasituksesta.

Juoksijan polven taustalla on usein juoksuun liittyvä yksitoikkoinen rasitusliike. Normaalisti hankauksen vaimentaa reiden alaosassa, polven ulkosivulla sijaitseva limapussi, mutta mikäli suoliluu-sääri-jännekimppu kiristyy liikaa, suojaus ei enää riitä ja kudokset ärsyyntyvät.

Kiristymisen taustalla voi ollatoistuva kaltevalla pinnalla juoksu tai vääränlaiset juoksukengät. Myös polven liikakiertoon johtava huono lihaskunto voi johtaa rasitusvammaan.

Lepo, kylmähoito ja kevyt kehonhuolto helpottavat akuutteja oireita, myös kipulääkekuuri saattaa olla paikallaan. Reiden ulkosyrjän kireys on tärkeä hoitaa, siihen auttaa hieronnan lisäksi venyttely ja putkirullailu.
Tärkeää on myös malttaa pitää taukoa juoksusta eikä missään nimessä mennä kivun läpi väkisin, ennemmin kannattaa tehdä korvaavia harjoitteita vaikka pyörällä.

Oireiden hoitamisen lisäksi on myös hyvä selvittää syy ja hoitaa se kuntoon mistä juoksijan polvi johtuu.
Yksi yleisimmistä syistä on puutteellinen kehonhuolto, venyttelyn ja liikkuvuusharjoittelun lisäksi mukaan kannattaakin ottaa lihaskuntoharjoittelu ja vahvistaa erityisesti pakaralihaksia.

Myös juoksutekniikka kannattaa käydä läpi samoin kuin lihaskunto, helposti tekniikka kärsii jos lihaskunto pettää.

Juoksijan polven voitettuasi palaa maltilla takaisin juoksun pariin. Lähde maltillisesti liikkeelle ja kannattaa alkuun välttää alamäkiä.

Juoksijan polvi
Juoksijan polvi ei vaivaa kun muistaa monipuolisen harjoittelun

Juoksijan polvi ja vinkit sen ehkäisemiseen

  • Tärkeimmät vinkit juoksijan polven välttämiseen
  • Venyttele ja verryttele ennen lenkkiä sekä lenkin jälkeen lyhyet venyttelyt
  • Muista venyttely ja säännöllinen kehonhuolto
  • Keskity hyvään juoksutekniikkaan
  • Nosta maltilla kilometrejä
  • Muista lepo
  • Harjoittele monipuolisesti
  • Muista lihaskuntoharjoittelu, varsinkin pakaralihasten harjoittelu ja aktivointi
  • Tauota istumatyötä

Joko luit juttumme penikkataudin hoitamisesta? Sen löydät täältä ja Heleä Training instagram-tilin löydät täältä sekä jos kaipaat vinkkejä niin polkujuoksusta, varusteista kuin myös lihaskuntoharjoittelusta niin meidän YouTube -kanavalta löydät lisää sisältöä tähän liittyen, ota kanavamme seurantaan tästä

Muistetaan siis huoltaa kehoamme sekä antaa sille sopivassa määrin monipuolisesti ärsykkeitä, unohtamatta lepoa niin pysymme paremmin juoksukunnossa ja vältytään turhilta rasitusvammoilta ja sitä myöden telakoilta ja nautitaan juoksusta ja tulevasta keväästä ehjänä.

Share this post: