Heleät tunkkaa (tankkaa) tykimmin!

Tunkkausta

ja uusien varusteiden testausta joista luvassa myöhemmin lisää…

Koko alkuvuoden sitä on tullut keksittyä jos jonkinmoisia syitä ja selityksiä miksi ei pysty tai ehdi tunkkaamaan.

Viimeistään nyt siihen oli tehtävä muutos ja palattava taas mäkeen sauvojen kanssa.

Kyllähän nuo talven liukkaat kelit ja pimeys on tarkoittanut sitä että sitä on henkisesti lipsunut aiotusta suunnitelmasta, joka siis oli että kerran viikkoon verttitonni tunkaten.
Onneksi nyt alkaa päivät pitenemään ja pahimmat jäät ja liukkaudet myös mäistä väistymään, eikä yhtään liian aikaisin tulevan Karhunkierroksen haasteita ajatellen.

Eilen siis tehtiin paluu tunkkaukseen ja hauskaa oli, keli oli mitä mainion eikä mäen liukkauskaan aiheuttanut mitään ylimääräisiä lipsahduksia. Toki muutaman suklaapatukka jotka olivat eväänä auttoivat motivoinnissa!

Salomonin polkujuoksukengillä oltiin molemmat liikenteessä ja ilman nastoja pärjäsi kohtalaisen hyvin, toki hieman enemmän meni aikaa mitä ajateltiin koska alamäkiä ei uskaltanut kauhean kovin tulla.

Tunkkaus on kyllä hyvää treeniä tulevaa Karhunkierrosta ajatellen, sillä siellä tulee kyllä nousuja ja laskuja riittämään.

Tunkkauksen hyviä puolia on ehdottomasti tuon alamäkien ja ylämäkien treenaamisen lisäki myös maltillisella tasolla olevat sykkeet sekä kropan että pään totuttaminen pitkäkestoiseen suoritukseen.

Tästä on siis hyvä taas jatkaa tunkkauksia ja aloittaa pienen tauon jälkeen kunnon mäkitreenit, unohtamatta sitä tankkausta!

⇩⇩⇩⇩
IG
Facebook

Share this post: