Pakkaspäivän poluilla

Viikonloppu on hellinyt meitä ihanalla auringonpaisteella ja keli oli mitä parhain ulkoiluun.
Itsekin kävin pitkästä aikaa Vauhtisammakon polkulenkillä Littoistenjärven ympäristössä. Mukana oli  reilut kaksikymmentä juoksijaa joista osa juoksi ensimmäisen 5 km lenkin ja jotkut jäivät vielä toiselle samanmittaiselle lenkille.

Kärkijoukko sai tehdä takana tulijoille polkua, kun välillä mentiin lähes umpihangessa. Itse jäin letkan loppupään joukkoihin ja silti meinasi välillä vauhti hyytyä, kun pehmeä lumi luisti kengän alta. Pohkeet oli lujilla, kun tarvottiin menemään.
Jalat alkaa itselläni olla kunnossa, mutta kehonhuoltoa ja venyttelyä ei sovi unohtaa. Helposti vetää vielä pohkeet jumiin ja sen myötä voi seuraavana aamuna hieman kiristää jalkapohjia, mutta onneksi se menee ohi nopeasti. Ja olen myös huomannut, että helposti meinaa jäädä jalat venyttelemättä jos ei ole käynyt juoksemassa vaikka ne tässä vaiheessa vielä vaativat huoltoa päivittäin.
Pakkanen on hieman vaikuttanut myös keuhkoihin ja astmaatikkona onkin välillä mietittävä miten pitkän lenkin lähtee tekemään. Aika hyvin olen vielä tämän talven pärjännyt, vaikkakin kosteus ja kylmyys yhdessä hengästyttääkin välillä vähän ylimääräistä.

Juoksukoulu on vielä ollut joulutauolla ja uusi kausi alkaa tulevalla viikolla. Päästään takaisin normaaliin juoksu- ja treenirytmiin ja omien treenien lisäksi pääsee taas ohjaushommiin.
Jotenkin olen jo odottanut tuttua jengiä ja on kiva myös nähdä miten paljon uusia kasvoja mukaan lähtee. Lauantaina yritin jo houkutella ainakin yhtä juoksijaa liittymään sammakoihin.

Nyt, kun on taas päässyt juoksemaan, huomaa hyvin miten paljon virtaa ja energiaa auringosta, lumesta ja raittiista ilmasta saa. On heti niin paljon parempi fiilis. Lauantaina mainitsin asiasta edellä juosseelle ja sanoin, että jotenkin poluilla juostessa saa varastoon niin paljon positiivista energiaa. Ja kyllähän sen voimalla työviikosta ainakin alkuosan jaksaa.

Jos et vielä ole ilmoittautunut Vauhtisammakon kevään juoksukouluun, joka siis alkaa Turussa tulevalla viikolla, Tampereella ja Raumalla helmikuussa, käy Instassa katsomassa @anniliukka ja @juoksunaattori tilit. Siellä on meneillään arvonta, jossa he arpovat yhteensä 10 paikkaa Vauhtisammakon Turun, Tampereen ja Rauman juoksukouluihin keväälle. Lisätietoa siis Instan puolella kyseisten tilien tänään sunnuntaina julkaistujen kuvien alla.
Myös Jenny, joka oli mukana eilisellä lenkillä, arpoo omalla Insta-tilillään @jenny_vastaiskuankeudelle 3 paikkaa näihin yllä mainittuihin, käy siis myös Jennyn tilillä vilkaisemassa.

Miten te muut, kävittekö ulkoilemassa viikonloppuna? Olisi kiva kuulla mitä teidän ulkoilut sisälsi, oliko kävelyä, hiihtoa, juoksua vai kenties pulkkamäkeä?

⇩⇩⇩⇩
IG
Facebook

Share this post: