Avainsana: liikkuvuus

Hyvä kunto – mitä se on?

Olenko hyvässä kunnossa jos jaksan juosta puolimaratonin tai punnertaa penkistä 60 kiloa? Vai riittääkö jos jaksan juosta 5 km ja tehdä 10 kehonpainokyykkyä? Mitä on hyvä kunto? Sitä voi olla vaikea määritellä, koska hyvään kuntoon…

Liikkuvuusharjoittelu

Taas hyvä treeniviikko takana, viikko sisälsi paljon juoksua sekä salia.Tärkeimpänä kuitenkin nostan esille liikkuvuusharjoittelut joita olen tehnyt. Olen nyt tehnyt jo noin kaksi vuotta venyttelyn jaa muun kehonhuollon ohella säännöllisesti liikkuvuusharjoituksia noin 3-5 kertaa viikossa…

Ulkotreenien aikaa

Ihana kesän lämpö on jälleen saapunut Turun seudulle ja välillä se tuntui jo melkein tukalalta. Nyt ollaan lähes parin viikon keventelyiden jälkeen palattu takaisin ruotuun ja treenit on jälleen alkaneet.Ollaan vedetty parit polkujuoksulenkit, yksi maantietreeni…

Uutta oppimassa

Sen jälkeen, kun liikunta on tullut yhä tärkeämmäksi mun elämässä ja olen kiinnostunut enemmän ja enemmän kaikesta liikunnan ja hyvinvoinnin puolella, olen myös halunnut tukea muita uuden harrastuksen aloittamisessa. Lisäksi haluan koko ajan oppia lisää.…