Kun on pakko hidastaa

Kehonhuoltoa, salitreeniä, juoksua, liikkuvuustreeniä, työmatkapyöräilyä ja lepoa.

Näistä kaikista koostuu mun viikko työajan ulkopuolella. Paljon lajeja ja paljon tekemistä, mutta onneksi osan edellämainituista voi yhdistää samaan päivään. Kuulostaa silti paljolta? Onhan se sitä, ainakin välillä tuntuu siltä. Mutta onneksi mitään ei ole pakko tehdä jos ei halua. Toki kehonhuolto on lähes pakollinen jos harrastaa jotain liikuntaa säännöllisesti. Kuitenkin tuo liikkuminen antaa mulle niin paljon, että en voisi kuvitellakaan jättäväni sitä pois. Juoksu ja salitreeni, jotka mulla on pääasialliset liikuntamuodot onneksi myös tukevat toisiaan.

Muistakaa vitamiinit

Alkuvuodesta olen kasaillut tulevan kevään ja kesän juoksutapahtumista itselleni ohjelmaa. Samalla on ollut myös tähtäimessä treenata säännöllisesti, jotta saisin juosta tapahtumissa rennosti ja ehkä myös omia ennätyksiä menisi uusiksi.

Puoli kiloa kasviksia.. tai kilo 🙂

Vuosi kuitenkin alkoi tammikuussa flunssalla, joka onneksi meni nopeasti ohi. Helmikuussa sain vatsataudin joka vei voimat muutamaksi päiväksi. Nyt maaliskuussa olen ollut flunssassa, joka kesti reilun viikon ja vei myös voimat aivan täysin. Kova yskä ja hengenahdistukset repi keuhkoja ja sain lääkäriltä käskyn nostaa astmalääkkeen määrää ja lisäksi sain vielä kortisonia. Lääkäriltä tuli myös suositus olla juoksematta ainakin viikko ensimmäisen kuumeettoman päivän jälkeen ja sittenkin aloittaa kevyesti.
Onneksi meillä on koira, joka tykkää pitkistä kävelylenkeistä. Saa olla mun seurana muutamilla lenkeillä ainakin 🙂
Pari päivää yritin olla töissä, muta eihän siitä puhumisesta mitään tullut, kun vain yskitti. Uudestaan lääkäriin perjantaina ja lisäksi sain vielä yskänlääkettä. Josko näillä sitten viimein yskäkin lähtisi.
Lisäksi lääkäri kertoi, että ilmanlaatu on todella huono kaiken katupölyn vuoksi ja se tulee vaikuttamaan myös mun rasitusastmaan. Tämän vuoksi olisi hyvä juosta jossain metsän keskellä. Metsälenkit taas pitää katsoa sen mukaan, että missä on vähiten allergiaa aiheuttavia kasveja, kuten pähkinäpensasta, joka kuulemma on jo aloittanut kukinnan ainakin täällä Turun seudulla. Ruissalo onkin ilmeisesti poissuljettu jonkin aikaa.
Tuntuu siltä, että kohta alkaa taas lääkkeiden määrä olla kohdillaan. On astman hoitoon ja on siitepölyallergiaan. Mutta niiden avulla juokseminenkin on hieman helpompaa.
Olen myös huomannut tässä vuosien saatossa, että siitepölyaikaan jotkin ruoka-aineetkin aiheuttavat yliherkkyyttä. Tomaatista ja kiivistä menee suu rikki ja maidosta menee vatsa sekaisin normaalia herkemmin, mutta onneksi olen vaihtanut maitotuotteet korvaaviin kuten kauramaitoon ruuan laitossa kookosmaitoon.

Nyt kuitenkin on hetki otettava rauhallisemmin. On annettavalle keholle ja keuhkoille aikaa palautua flunssasta ja kaikesta lääkityksestä.

Tänään olen matkalla Helsingin messukeskukseen ja mut voi bongata GoExposta. Tulkaa moikkaamaan jos näette ja tunnistatte 🙂

Ihanaa viikonloppua!

Share this post: