Uudesta treeniohjelmasta motivaatiota

Joskus tulee aikoja, jolloin ei treenimotivaatiota meinaa löytää mistään ja mitenkään. Itselleni viimeaikoina tuon treenimotivaation löytyminen on ollut hieman kiven alla. Innoissani olin jo taas lähdössä juoksutreeneihin, mutta taisin haukata liian ison palan kerralla ja kahden peräkkäisen päivän juoksutreenit toivat takapakkia siihen. Taas iski masennus, mitä jos en pystykään juoksemaan niin paljon kuin haluaisin? Mitä jos joudunkin jättämään väliin tulevan kesän puolimaratonit jotka oli suunnitelmissa?
Salitreenitkin alkoi maistua puulta, koska mielummin olisin ollut ulkona juoksemassa. Vielä vähemmän kiinnosti olla salilla nostelemassa painoja, kun mies oli samaan aikaan omissa juoksutreeneissään.




Nyt kuitenkin alkaa näkyä jo valoa risukasassakin. Meillä vaihtui saliohjelma uuteen ja sen myötä tuli paljon uusia liikkeitä joita ei ennen ole tullut edes kokeiltua. Sportyplannerista löytää onneksi paljon erilaisia vaihtoehtoliikkeitä. Eilen käytiin työpäivän päätteeksi testaamassa niitä ja katsottiin sarjat läpi. Fyssarin neuvosta vaihdoin peruskyykyt yhden jalan kyykkyihin, oikeammin pistoolikyykkyihin, ja maastavedot suorin jaloin tein myös yhdellä jalalla seisten. Nuo sarjat teen Smith-laitteessa, jotta tasapainoa on vähän helpompi saada pidettyä. Pikkuisen on haparoivaa tuo tekeminen, mutta eiköhän se siitä, kunhan pääsee tutuksi liikkeiden kanssa. 
Yhtenä uutena liikkeenä meille tuli mukaan tempaus. Siinä oli kyllä tekemistä, että sain tekniikan edes sellaiseksi, että voi tempauksesta puhua. Painoja ei varmaankaan tangolle tule vielä pariin kertaan ollenkaan, ettei vaan riko paikkoja. 
Yhden jalan kyykyt ja maastavedot oli huomattavan tehokkaita, tänään on reidet ja pakarat huutaneet armoa. Ainakin tietää tehneensä jotain. Nyt vaan toivon, että näistä liikkeistä on se apu mitä odotan ja pääsen vielä juoksemaan kunnolla. Fyssarin tuomiohan oli, että vasemman puolen pakara- ja reisilihakset ovat huomattavasti oikeaa puolta heikommat ja siinä voi olla iso syy ylirasittumiseen ja tulehdukseen. 
Muitakin uusia liikkeitä tuli mukaan, mutta niistä lisää myöhemmin. 


Vatsalihaksille tekemistä



Tänään tuli käytyä salilla polkemassa spinnigpyörää ja sillä aikaa mies juoksi Turun keskustan kautta kotiin Raision puolelle. Eihän tuo spinning korvaa juoksua, mutta ainakin aerobista puolta tulee saatua treeneihin. Uusi polkupyörä olisi nyt tarpeen, niin voisi polkea ulkona salin sijaan. Työmatkatkin taittuisivat hyvin polkien ja 11 km/suunta olisi ihan sopiva matka ylläpitämään aerobista puolta. 
Huomenna olenkin menossa GoExpoon katsomaan mitä siellä on tarjonnassa. Mielenkiinnolla odotan mitä kaikkea löytyy. Kerron sitten teillekin 🙂

Illalla ollaan miehen kanssa menossa Turun Klubille Mokoman keikalle ja se on kivaa. Harvoin käydään missään, mutta nyt viime aikoina on tullut käytyä useammin, on ollut hyviä keikkoja ja ystävien kanssa syöminkejä. Sosiaalinen elämä meinaa välillä jäädä vähän vähemmälle, kun käydään viikolla töissä, salilla ja juoksutreeneissä niin ei viikonlopuksi jaksa niin paljon enää miettiä ohjelmaa. 


Näitä tuli energiapatukoihin, joista lisää myöhemmin



Reilun viikon kuluttua pääsen työpäivän päätteeksi Helsinkiin Olympuksen järjestämälle kurssille ja sitä odotan innoissani! Ostin pari-kolme viikkoa sitten tuon Olympuksen PEN E-pl7:n ja oli kyllä hintansa arvoinen ostos! Vielä kun pääsen opettelemaan sen käyttöä ammattilaisen ohjauksessa niin eiköhän niitä parempilaatuisia kuvia ala tulemaan tännekin. Tuosta päivästä tulee aika pitkä, sillä kurssi alkaa klo 18 ja päättyy klo 21, joten ennen kuin olen takaisin Turussa ja kotona asti, on kello lähempänä puolta yötä. Mutta eiköhän sitä yhden illan jaksa. 

Mukavaa lauantai-iltaa kaikille!!


Share this post: