Avainsana: rasitusastma

Juoksu, allergia ja astma – onnistuuko?

Sain aiemmin kesällä mahdollisuuden kertoa Allergia- ja astmaliiton blogissa miten olen yhdistänyt juoksun allergian ja astman kanssa ja ajattelin jakaa ne ajatukset nyt myös täällä. Juostessa voi myös välillä ihailla maisemia Tällä hetkellä harrastan pääasiassa…

Vuosi 2016 ylä- ja alamäkineen

Pari päivää ja saadaan juhlistaa uuden vuoden 2017 saapumista. Uudelle vuosiluvulle olisi muutama toive, mutta jos ensin laitettaisi tämä kuluva vuosi pakettiin. Mikä on jäänyt päällimmäisenä mieleen ja mikä on ollut pettymyksistä suurin? Elämäni pisimmällä…

Juoksupainotteinen viikko

Marraskuu lähenee loppua ja joulu lähestyy kovaa vauhtia. Vielä en kuitenkaan ole kaivanut esille joulukoristeita, mitä nyt muutamat kynttilät palaa iltaisin. Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus leipoa pipareita ja juoda glögitkin.Mulla oli perjantaina työpaikan pikkujoulut, mutta…

Juoksu ja rasitusastma

Torstai ilta, askel rullaa, jalkojen alla on ihanasti valaisevaa lunta ja ilmassa pakkasasteita juuri sopivasti, noin -7. On viikon intervallitreenien aika ja paikkana Kupittaan puisto. Mukana suuri joukko samanhenkisiä Vauhtisammakkolaisia. Alkutreenin aikana jo kiroat, ettet…