Lepoa vai pakkopullaa?

Tiesittekö, että joskus lepo on ihan hyvästä? Vaikka olisit ajatellut, että nyt treenataan säännöllisesti ja tulosta haetaan urakalla. Välillä lepo tulee määräyksestä ja joskus suosituksesta, mutta lepopäivän voi hyvällä omalla tunnolla ottaa myös jos on sellainen olo, ettei vaan mitenkään ole sellainen fiilis, että jaksaisi vääntää treeniä.
Itse olin päättänyt, että nyt treenataan kunnolla ja kesään mennessä olisi peilin näkymä ihan eri kuin nyt. Uusi treeniohjelma Sportyplannerilla (yhteistyön kautta saatu) on lähtenyt toisen jakson osalta hyvin käyntiin ja tavoitteet on selvillä. Juoksut on aloitettu taas syksyn taukojen jälkeen ja juoksukoulun aloitusta odotetaan taas innolla. 
Viime keskiviikon jälkeen on kuitenkin vasenta korvaa on vihlonut iltaisin. Vihlontaa ei ole aamuisin pahemmin, vaan se alkaa iltapäivällä ja jatkuu iltaan. Kävin lääkärissä maanantaina eikä korvassa ollut mitään vikaa, ei tulehdusta tai mitään muutakaan mikä viittaisi tulehdukseen tai flunssaan. Lääkäri oli sitä mieltä, että syynä voi olla flunssanpoikanen, joka yrittää puskea läpi ja suositteli parin päivän lepoa treeneistä. Se oli siis suositus, ei määräys, mutta noudatin sitä silti. 
Maanantaina sitten menin käymään ruokakaupassa sillä aikaa, kun mies kävi salilla ja eilen siivosin kotona. Ehkä tuo siivous ei ollut se, mitä lääkäri tarkoitti levolla, mutta en ainakaan lähtenyt juoksemaan intervalleja, jotka olisi ohjelmassa olleet. 
Korvaa vihloo edelleen, mutta vähemmän, kun aiemmin ja toivonkin ettei mikään flunssa pääse iskemään läpi. Nyt vaan tuplavitamiinit ja muut rohdot peliin ja vastustus täysille.


Viikonloppunakin rentouduttiin ystävien seurassa




Kuntoilijana olen myös sitä mieltä, että liikkuminen ei saa olla väkinäistä. Jos kuntoilusta ja treeneistä tulee pakkopullaa, menee siihen mielenkiinto aika nopeasti. Ainakin itse olen sellainen, että jos joku yrittää pakottaa silloin kun vaan ei huvita, voi koko harrastus jäädä siihen. Parempi on ottaa pieni tauko ja tehdä jotain muuta ja jatkaa treenejä pienen tauon jälkeen. 
On myös ihmisiä, jotka haluavat tehdä kaiken 100% tai ei mitään. Joillakin se voi hyvin toimia, me ollaan kaikki erilaisia ja niin kuuluukin. 

On siis ihan tervettä joskus jättää suunniteltu treeni väliin ja tehdä jotain muuta, vaikka lukea kirjaa sohvan nurkassa, kunhan siitä ei tule säännöllisempää kuin treenaamisesta. 
Lepo voi myös joskus olla kehityksenkin kannalta hyväksi. Lihakset tarvitsevat lepoa kehittyäkseen ja levon jälkeen jaksaa myös juostakin ihan eri tavalla, kun silloin jos on ihan poikki koko ajan. Virkeänä ja levänneenä pysyy myös asenne positiivisempana ja uskon, että positiivinen olotila siivittää parempiin tuloksiin. 
Ja tietysti lisää positiivisuutta antaa lähestyvä kevät, pidemmät päivät ja enemmän tunteja valoisan aikaan. Vaikka ei juokseminen aurinkoisessa talvisäässäkään ole synkkää. Pikkupakkanen ja vähän lunta maassa, se on oikeastaan rentouttavaa, kun saa ihailla kaunista talvimaisemaa. 
Kuitenkin olen itse enemmän kesäihminen ja kaipaan lämpöä ja aurinkoa. Pieni reissu lämpimään ei olisi yhtään huono vaihtoehto. Saa nähdä mitä tulevan viikonlopun Matkamessut tarjoavat ja mitä ideoita sieltä saa kotiin tuomisiksi. 

Tänään kävin jo salilla tekemässä yläkroppatreenin ja ihan hyvältä se tuntui. Ei mitään väsähtämistä tai huomattavaa heikkoutta. Huomenna vuorossa on aamulla hieronta ja iltavuoron jälkeen vielä juoksutreeni, joka valitettavasti jää noiden pyöräteiden ja lenkkipolkujen luistinradan vuoksi sisäjuoksuksi. Pääsen siis juoksemaan juoksumatolle. Sitä en olekaan vielä kokeillut.


Uudet säärystimet



Ja juoksumaton lisäksi pääsen huomenna testaamaan uusia Tritaniumilta tänään saamiani kompressiosäärystimiä!! Sisäjuoksussa niitä onkin hyvä nyt testata, koska ulkona en lähtisi tähän aikaan vuodesta juoksemaan säärystimet ja lyhytvartiset sukat jalassa, koska nilkat ei saa jäätyä. Se lisää akillesjänteen vaurioitumisriskiä. Ulkona testaan niitä vasta kevään tultua. 
Lisäksi sain samassa paketissa palautumiseen tarkoitetut kompressiosäärystimet, jotka menee testiin juoksun jälkeen.
Niistä lisää myöhemmin 🙂


Share this post: