Heleä Training blogi
Juoksublogi, polkujuoksublogi ja pyöräilyblogi, jossa käydään läpi juoksutapahtumia, polkujuoksuvarusteita, hyvinvointia ja pyöräilyä

Polkujuoksun hyödyt juoksublogin aiheena
Polkujuoksun hyödyt ovat tällä kertaa polkujuoksublogin aiheena. Olemme kirjoittaneet aika paljonkin vuosien saatossa polkujuoksusta ja vanhempia juttuja polkujuoksuun, polkujuoksutekniikkaan ja…
Rotanvuori tutuksi polkujuostessa
Rotanvuori on yksi kohteista, jossa meidän on pitänyt käydä jo aiemmin, mutta emme ole saaneet aikaiseksi vaikka olemme ihan vierestä…
Heinäkuun heilumiset – poluilla jalan ja kahdella renkaalla
Heinäkuun treeneissä taisi pääpaino olla poluilla. Poluilla sekä juostiin, että pyöräiltiin pohjoisen vaaroilla ja tuntureilla. Oli muuten aika hienoa päästä…
PNM Trail 2021 turvajuoksijat sai olla työttömänä
PNM Trail 2021 meni meidän osalta jälleen vapaaehtoisina turvajuoksijoina. Oli helppo lähteä mukaan, koska tiesimme aiemmilta vuosilta miten homma toimii,…
Peruskestävyys ja vauhtikestävyys juoksussa
Peruskestävyys eli pk ja vauhtikestävyys eli vk ovat aiheet joihin tänään lähdetään tutustumaan. Molemmat ovat tarpeellisia juoksuharjoittelussa ja niillä on…
Gravel-pyöräily, miten päästä alkuun hiekkatiepyöräilyssä
Gravel-pyöräily kasvattaa vain suosiotaan ja miksei kasvattaisi, hiekkatiepyöräilyssä seikkailu alkaa siellä missä asfaltti päättyy
Salitreenin ja juoksun aloitus palautumisen jälkeen
Salitreenin ja juoksun olen pitänyt tauolla reilun viikko sitten juostun Nuts Ylläs Pallas -polkujuoksutapahtuman 66 km matkan jälkeen ja tehnyt…
Palauttelua pyöräillen
Palauttelua pyöräillen on ollut itselläni ohjelmassa jo useamman vuoden ajan ultrajuoksujen jälkeen. Tälläkään kertaa en lähtenyt keksimään uusia konsteja palautteluun,…







