Ei koskaan kannattaisi nuolaista ennen kuin tipahtaa.
Pääsin juuri kertomasta, miten viime viikolla pääsin taas treenaamaan kevyesti. Kerroin myös siitä, että lauantaiksi suunniteltu juoksulenkki jäi juoksematta aristavan kurkun takia. Se ei johtunut ainoastaan katupölystä…
Maanantaina sain pyörän huollosta ja lähdin heti töistä kotiin päästyäni testaamaan lukkopolkimet ja pyöräilykengät. Pyöräilin noin 13 km lenkin ja aikaa siihen kulutin 40 minuuttia. Ei mitenkään erityisen kova vauhtinen lenkki vaan suunnilleen samaa vauhtia, kun menen työmatkatkin.
Jotenkin ylämäet tuntui erityisen raskailta ja kotiin kun pääsin niin katsoin Suunnosta matkan datat.
Keskisyke huiteli yli 140, joka ei ole ihan normaalia pyöräillessä.
Kuitenkin ajattelin, että se vaan johtuu siitä, etten ole pahemmin päässyt liikkumaan viime aikoina. Illan aikana aivastelin normaalia enemmän, mutta laitoin sen edelleen katupölyn piikkiin. Tiistaina aamulla heräsin niin nenä oli tukossa ja aivastelin. Edellisellä viikolla vaivannut kurkkukipu oli poissa. Lähdin töihin ihan normaalisti, mutta huomasin jo parin asiakaspuhelun jälkeen, että ääni alkoi taas painumaan ja yskitti. Ajattelin, että kyllä se ohi vielä menee. Ei mitään sama jatkuu ja henkeä alkaa ahdistaa hieman normaalia enemmän.
Nyt aloin jo huolestua itsekin, että mikä mua oikein vaivaa, kun ei millään meinaa parantua. Varasin ajan työterveyteen iltapäiväksi. Olin jo mielessäni päättänyt, että pyydän ottamaan keuhkokuvat, koska olotila ei ole enää normaali edes astmaatikolle. Lääkäri kuitenkin oli sitä mieltä, että välillä olen ollut terveenä ja nyt kun on siitepölykausi alkanut, on katupölyä ja kaikkea, niin ei vielä kiirehditä niiden kuvien kanssa. Pari päivää lepoa kotona, koska puhetyö on kuulemma astmaatikolle yksi pahimmista… Uranvaihto? Levon lisäksi tupla-annos astmalääkitystä, tripla jos ei meinaa helpottaa parissa päivässä yhtään. Kylkeen vielä tupla-annos allergialääkettä ja nenäsumute, koska nenäontelot on kuulemma hieman turvoksissa. Ja muistutti vielä, että paljon lepoa ja vähän puhetta. Niin, ja sitten ei salille eikä juoksemaan viikkoon. Ja että mitä??!!?? Taas viikko ilman liikuntaa. Pakko jo tässä vaiheessa pyytää anteeksi kaikilta, kenelle tulen tiuskimaan tai olemaan kiukkuinen, se johtuu vaan siitä, että en saa liikkua.
Kevään juoksujen suhteen tuli nyt sitten muutoksia. Vielä en lähde perumaan mitään juoksuja, mutta ennätysten jahtaamisen saan kyllä unohtaa. Ekaan juoksukisaan on nyt kolmisen viikkoa aikaa treenata ja siitä, kun ottaa tuon viikon pakkolevon pois niin jää enää kaksi viikkoa. Onneksi HCR:lle on vielä hieman kauemmin aikaa, niin ehkä sinne puolikkaalle voin vielä saada hyvän ajan. Ennätystä tuskin kuitenkaan tulee.
Ja onhan mulla kesälle kaksi muuta puolikasta kalenterissa, Forssan Suvi-ilta ja Paavo Nurmi Maraton. Ja tietysti Nuts2017 Ylläksellä ja Paavo Nurmi trails. Ehkä sen kympin ennätyksen voisi sitten käydä juoksemassa Kaarinan Syysmaratonilla jos ei ennemmin ehdi.
Että näin tällä kertaa taas.. Mutta yhden hyvän löysin kuitenkin tästäkin. Tästä tilanne voi vain parantua 🙂 Ja onhan se pakko ajatella järjellä. Jos ei ole kunnossa, niin on vain pakko ottaa iisisti, kyllä niitä juoksuja tulee vielä.