Salitreeni

  • Auringonsäteitä sunnuntaina

    Kaunis aurinkoinen, mutta kylmä ja tuulinen sunnuntai. Päivä alkoi rauhallisesti aamupalalla, jonka jälkeen vähän pyykin pesua ja keittiön siivousta sillä…
  • Luistimet kaivettu naftaliinista

    Eilen sain lopultakin vedettyä luistimet jalkaan ihan ekaa kertaa tänä talvena, kun saatiin juniorivieraita meille ja kaveri halusi luistelemaan. Ei…
  • Jäisiä lenkkipolkuja, hikisiä saleja ja jotain uutta

    Tällä viikolla on nyt sitten päästy aloittamaan juoksukoulun kevätkauden treenit kunnolla ja maanantaina oli jopa kiva juoksukeli. Eilen taas ei…
  • Sportyplanneria ja salivideota

    Kerroin jo aiemmin, että sain Sportyflyn Sportyplanner (adlink/mainoslinkki) ohjelman itselleni käyttöön salitreenejä varten. Ensimmäinen setti treenejä, 2+1 jakoinen lihasmassatreeni, vedettiin loppuun vähän…
  • Ihanaa viikonloppua!

    Nyt alkaa taas fiilikset kohota, kun ollaan kohta jo tammikuun loppupuolella. Tai no ainakin puoliväli ohitettiin jo. Mä niin kaipaan…
  • Suklaa toimii aina

    On se vaan jännä, miten treenimotivaatio nousee heti, kun olet alkanut asettaa uusia tavoitteita itsellesi. Aiemmin viikolla kerroin ilmoittautuneeni yhteen…
  • Lunta tulvillaan on raikas talvisää…

    ... ei kaappiin makaamaan jää lenkkaritkaan nää.. :)Aamulla oli aika yllätys katsoa ikkunasta ulos ja huomata, että yön aikana pari…
  • Vuodesta toiseen

    Vuosi vaihtui uudeksi hieman harmaassa säässä täällä Turun suunnalla, mutta onneksi saimme nauttia lumisesta joulusta. Kyllä se lumi vaan toi…