Usein saan kuulla ihmettelyitä siitä, kun käyn mieheni kanssa lenkillä ja salilla. Eikö tule oltua liikaa yhdessä?
Ei todellakaan. Olemme kuitenkin molemmat töissä 8 tuntia päivästä ja vielä vähän eri aikoihin. Mies lähtee kotoa aamulla vähän ennen puoli kasia ja minä olen töistä kotona aikaisintaan kuuden aikaan. Jos vielä treenattaisi erikseen, ei meillä olisi yhteistä aikaa ollenkaan.
 |
| Tallinnan Maraton 2016, mies tsemppasi maaliin saakka |
Vaikka ollaan aloitettu juoksuharrastus suunnilleen samaan aikaan, ollaan kuitenkin ihan eritasoisia juoksijoita. Mies on huomattavasti kovempitasoinen kuin minä. Puolimaratonin ennätyksissä meillä on noin 10 minuutin ero, kympillä saman verran suunnilleen ja maratonilla aika paljon enemmän.
Nämä erot johtuu osittain aiemmista urheiluharrastuksista, joita minulla ei ole ollut, osittain ehkä fysiikasta ja myös periksiantamattomuudesta, jota miehellä on vielä enemmän kuin itselläni.
Miksi sitten juoksen hänen kanssaan jos kerran on niin suuri ero vauhdeissa ja kestävyydessä?
Ensinnäkin jonkun pitää olla lenkeillä vahtimassa ettei mies eksy, varsinkin polkulenkeillä 😀
Ja ehkä juuri siksi, että miehen kanssa juostessa saan haastaa itseäni menemään kovempaa ja juoksemaan kauemmin. Lisäksi voin kiroilla vapaasti, kun on raskasta ja silti toinen vetää perässään ja tsemppaa eteenpäin. Mies kuuntelee kiukuttelut, tietää milloin voi vielä puskea eteenpäin ja milloin kannattaa olla hiljaa. Vielä ei ole jättänyt mua yksin kiviä potkimaan 😉
Vuosi sitten Tallinnan maratonilla, kun parin astmakohtauksen jälkeen meinasin keskeyttää muutama kilometri ennen maalia, mies sai minut jatkamaan. Juoksi vierellä, muistutti tankkaamisesta ja tsemppasi.
 |
| Bodom Traililla lähtöä odottamassa |
Mun mielestä yhteiset lenkit ja yhteiset juoksutavoitteet on todella hyviä parisuhdeterapioita myös. Molemmat tykkäävät juosta ja voidaan puhua fiiliksistä lenkin tai kisan jälkeen. Sama pätee muuhunkin treenaamiseen.
Me ollaan myös ehkä hieman erilainen kestävyyskuntoilua harrastava pariskunta. Miehellä on ykköstyypin diabetes ja itselläni rasitusastma. Molemmilla on omat lisärasitteensa jotka tulee treenatessa ottaa huomioon ja osataan myös lukea toista hyvin, jolloin pahemmilta ikäviltä yllätyksiltä on vältytty.
 |
| Joskus on myös helle yllättänyt |
Onko muita jotka treenaavat oman puolison kanssa? Entä onko myös teillä niin, että toinen on huomattavasti parempikuntoinen?
Mitä mun mies on tästä samasta asiasta? Käy kurkkaamassa hänen kirjoituksensa aiheesta täältä 🙂