3, 2, 1, GO!

Nyt on virallisesti polkaistu käyntiin juoksutreenit kesän puolimaratonia ajatellen.Kävin viikonloppuna GoExpo 2014 messuilla tapaamassa Forssan Suvi-illan maratonin järjestäjän edustajaa, jonka kanssa sovin jokin aika sitten yhteistyöstä puolikkaalle osallistumisen tiimoilta. Näistä kuvioista lisää kevään mittaan.Olen ilmoittautunut Forssan…

Menneen viikon treenit

Mites on viikko mennyt, onko tullut treenattua tai ulkoiltua ihanassa kevättä enteilevässä ulkoilmassa?Täällä suunnalla oli ainakin eilen aivan ihana keväinen ilma, paitsi että tuuli ihan liikaa. Mutta mittari näytti iltapäivällä +8 astetta. Yksi negatiivinen puoli kevään…

GoExpo 2014

Tulevana viikonloppuna on Helsingin Messukeskuksessa GoExpo 2014 tapahtuma. Itse sain tilaisuuteen bloggaajapassin Messukeskukselta. Sinne siis suunnataan ensi sunnuntaina miehen kanssa katsastamaan tarjontaa. Aukioloajat ja pääsylippujen hinnat löytyy täältä.Samalla lipulla pääsee katsastamaan yhdeksää vauhdikasta tapahtumaa! Ei ole tapahtumaa…

Treeniä ja superfoodia

Sain blogin kautta testaukseen Masajo Oy:n maahantuomaa ruususuolaa, intiaanisokeria ja maca-jauhetta. (adlink) Ruususuola on kristallisuolaa, joka tulee Boliviasta. Andeilla, suojaavan maakerroksen alla kristallisuola on suojassa saasteilta ja sadeveden liuotukselta ja on yksi maailman puhtaimmista suoloista.Kristallisuolassa…