Juoksu

  • Lokakuun kuulumiset

    Syyskuisen sairastelun ja juoksematta jääneen maratonin jäljiltä pääsin lokakuussa taas treenin makuun. Sopivasti treeniin tuli motivaatiota kun laittoi ensi keväälle…
  • Polkujuoksua otsalampun kanssa Hirvensalossa!

    Pimeässä metsä, otsalamppu ja juoksua, siinä on jotain taianomaista ja nyt sinulla on mahdollisuus tulla kokeilemaan sitä torstaina 25.10.2018 Hirvensaloon.Tule…
  • Polkujuoksua koko päivä!

    Onko polkujuoksu lähtenyt silloin lapasesta, kun oman polkujuoksulenkin aikana puoliso on ehtinyt käydä Helsingissä messuilla, tulla takaisin kotiin ja käyttänyt…
  • Lepoviikon merkitys!

    Monesti sitä kunnon noustessa nälkä kasvaa syödessä ja lepo unohtuu äkkiä.Lepopäiviä tulee pidettyä, mutta pidempi lepo unohtuu helposti.Kunnon lepoviikko ja…
  • Polkujuoksua Teijolla!

    Viime viikolla kävimme tutustumassa Torronsuohon polkujuoksun merkeissä ja tänä sunnuntaina oli vuorossa Teijo.Aamusta kunnon aamupala, koiran lenkitys, varusteet kasaan ja…
  • Polkujuoksuun vinkkejä

    Kiinnostaako polkujuoksu?Syksyinen ajankohta onkin mitä mainion opetella polkujuoksun niksejä koska polut ovat mutaisia, liukkaita, kohta on loskaa jossa juosta ja…
  • Polkujuoksua Torronsuolla

    Perjantai ja lauantai meni istuessa pt-koulutuksessa viimeistä kertaa, joten päätettiin Jarkon kanssa lähteä sunnuntaiaamun kunniaksi poluille juoksemaan.Suunnitelmissa on kerran kuukaudessa…
  • Syyskuun kuulumiset

    Syyskuu oli ja meni. Kovin oli rikkonainen kuukausi kuntoilun osalta itselleni.Kuukausi alkoi kevyellä treenauksella ja sen jälkeen alkoikin keventely kohti…