Viikon treenit


Kuten jo aiemmin tuli mainittua, on nyt meneillään hieman kevyempi treenikausi. Loppuviikosta jo huomasi, että keventely tekee hyvää. Olen nukkunut todella hyvin ja saanut ladattua akkuja sen verran, että sunnuntaina aamulla halusin kaivaa esiin lenkkarit ja lähteä lenkille. Jätin juoksun kuitenkin iltaan, koska päivälle oli jo aiemmin suunniteltu muuta ohjelmaa. Toinen mikä on todella hyväksi on tuo liikkuvuustreeni jota tulee tehtyä. Huomaan miten kuin salaa lihasten kasvaessa on liikkuvuus heikentynyt. Pakko kiinnittää enemmän huomiota siihen jatkossakin, että vältytään pahemmilta rasitustiloilta ja vammoilta.

Parin vuoden tauon jälkeen tuli käytyä myös ihan ohjatulla spinningtunnillakin. Ja oli se kauheeta! 😀 Mä luulin, että kuolen sinne. Siellä oli kuuma, happi meinasi loppua ja jalat veti hapoille. Sykemittari jäi onneksi kotiin. Pitää seuraavaan treeniin muistaa ottaa se mukaan niin näkee oliko se niin rankkaa kuin miltä tuntui. Pitää varmaan jatkossakin käydä spinningissä ainakin talvella, kun en pyöräile muuten. Suunnitelmissa on lisätä vähän muutakin pyöräilyä kuin työmatkoja.


Maanantai, liikkuvuustreeni

  • nousu konttausasennosta A-asentoon, 10 toistoa
  • nousu pöytäasentoon, 10 toistoa
  • lonkan koukistajan venytys toispolviseisonnassa, 2×10 toistoa/puoli
  • etureiden ja lonkan koukistajien venytys toispolvi-istunnassa
  • takareisivenytys korokkeella lantion kierrolla
  • pakaravenytys korokkeen päällä lantion kiertoliike mukana
  • rintalihasten venytys seisten ylävartalon kierrolla
  • leveän selkälihaksen venytys



Keskiviikko, spinning 45 min 
+ venyttely 15 min

Torstai, kehonpainotreeni TRX

  • kyykky 2×30
  • selkäveto 2×30
  • pistoolikyykky 2×30
  • takaolkapääveto 2×30
  • hauiskääntö 2×30
  • vipunosto sivulle käsipainoilla, 2×20 / 2 kg
  • sivulankut 2xmax
  • voimapyörä 3×10
  • vatsarutistus pallolla 3×15




Sunnuntai, juoksu


  • aika 1:05:03
  • matka 9,45 km
  • keskivauhti 6:52 min/km
  • keskisyke 159 bpm
  • kulutus 444 kcal
Mukavaa jouluviikkoa kaikille! 

Share this post: