Viikon treeni

Aikataulut on välillä tiukkoja eikä aina meinaa ehtiä treenata ihan niin paljon kuin haluaisi.
Juoksua tulee viikoittain noin 40-50 km joka on tämän hetken treeneihin ihan ok määrä. Salitreeni on jäänyt hieman vähemmälle, mutta kyllä sitäkin ehtii hyvin tekemään, kun vain suunnittelee hyvin.
Viime viikolla tein salitreenin asiakkaan ohjauksen jälkeen ja keskiviikkona ennen juoksuohjausta yhdistetyn kehonhuolto-lihaskuntotreenin.

Kuitenkin viikon treeniksi valikoitui juoksutreeni joka ei koskaan ole ollut suosikkini, mutta polkujuoksua ajatellen yksi tärkeimmistä treeneistä. Kyseessä on mäkitreeni, tarkemmin sanottuna tunkkaus.

Mitä tunkkaus sitten on?

Tarkemmin sanottuna tunkkaus on ylämäkeen kävelyä oikeammin vielä kiipeilyn ja kävelyn yhdistelmää ja useimmiten siihen lisätään vielä sauvat.
Useimmiten tunkkausta harrastetaan hankalassa maastossa olevassa ylämäessä, jossa juoksu on jo hankalaa. Sauvoista saat tunkkaukseen hyvän tuen ja yläkehokin pitää ryhdin paremmin.

Koska itse en ihan hirveän paljon ole tukeutunut noihin sauvoihin poluilla juostessa ajattelin nyt aloittaa, jos vaikka jossain vaiheessa olisi sellainen lenkki edessä, että niitä ihan oikeasti tarvitsee. Alamäessä sauvat vain kulkevat mukana osoittaen takaviistoon. Omani ovat myös teleskooppi-mallia, joten saan laitettua ne kasaan jolloin ne voi laittaa vaikka juoksuliiviin roikkumaan. Niille on olemassa ihan omat kiinnikkeensä liivissä.

Perjantain tunkkaus

Perjantaina työpäivän jälkeen söin kevyesti, vaihdoin juoksukamat päälle ja lähdettiin koko porukan kanssa lähistön metsään. Mies ja kuopus ulkoiluttivat koiraa sen aikaa, kun minä menin mäkiä ylös ja alas. Mukaan otin myös nuo edellä mainitut sauvat, jotta sain treenattua niiden kanssa ylämäkeen tunkkausta. Vielä en ole päättänyt otanko ne mukaan myös Karhunkierrokselle vai en. Olisihan niistä varmaan hyötyä varsinkin loppumatkan ylämäissä, mutta haluanko sittenkään kantaa niitä mukana koko matkan ajan.

Kaveri kannustamassa

Joka tapauksessa ylämäkitreeniä ja myös alamäkitreeniä tarvitaan polkujuoksussa. Tällä kertaa menin polkua, joka vei paikan korkeimpaan kohtaan ja samaa polkua alas. Yhteensä nousua tuli noin 500 metriä ja matkallisesti vähän yli 7 km, aikaa sain kulumaan puolitoista tuntia, joka itse asiassa kului yllättävän nopeasti.
Lisää tällaisia treenejä on vielä edessä seuraavan kuukauden aikana, sillä Bodom Trail kolkuttaa jo 3 viikon päässä ja Kahunkierroksellekin on enää 6 viikkoa. Ehkä jo tällä viikolla, pitkäperjantai voisi olla hyvä viettää mäkiä juosten.

⇩⇩⇩⇩
IG
Facebook

Share this post: