Viikon treeni

Tältä viikolta on pakko poimia lauantain polkulenkki viikon treeniksi.
Karhunkierros lähestyy ja vajaa 7 viikkoa on aikaa treenata tämän vuoden polku-ultraan. Tai no, treenata voi enää 6 viikkoa, viimeinen viikko kun menee enemmänkin enää viimeistellessä kehonhuollon, ravinnon ja lyhyiden lenkkien muodossa.

Alkuviikosta jo katsottiin, että säätiedotukset lupasivat lauantaille aivan mahtavaa ulkoilusäätä ja päätettiin viettää se poluilla. Edellisestä pitkästä polkulenkistä oli aikaa todella kauan, koska Karhunkierroksen jälkeen pisin polkulenkki on ollut n 14 km. Maantiellä toki Berliinissä tuli juostua pidempi lenkki. Syitä pitkien lenkkien vähyyteen on ollut erinäisiä, mutta nyt oli todella hyvä fiilis lenkin jälkeen.

Koko lenkki kulki mukavasti ja tauot pidettiin täysin suunnitellun mukaisesti. Tavoitteena oli juosta 30 km ja kevyttä vauhtia, joka myös toteutui. Mukana meillä molemmilla oli juoksuliivit, joissa kulki näppärästi nesteet, energiapatukat, pähkinät yms. Lisäksi pakkasin mukaan yhden t-paidan, jolle tuli käyttöä paluumatkalla. Lähdettiin matkaan suhteellisen aikaisin aamulla, jolloin lämpötila metsän puolella oli vielä aika alhainen. Jo 10 km jälkeen aurinko alkoi lämmittää mukavasti ja 15 km jälkeen alettiin miettiä vaatetuksen keventämistä. Toki siinä paikkeilla tuli aukea, jolla tuuli enemmän ja takit jäi edelleen päälle. 10 km ennen kotia otin takin pois ja vaihdoin päälle kuivan merinovillaisen t-paidan, joka oli oikea valinta siinä kohtaa.
Aamulla oli siis puettu päälle pitkähihainen ohut tekninen paita ja ohut tuulenpitävä juoksutakki sekä ohuemmat juoksutrikoot. Mutta koska lähdettiin poluille, tuli jalkaan myös pitkävartiset juoksusukat.
Kenkävalinta osui uusimpiin polkukenkiin, Salomonin Speedcross 5-malliin, joka toimii todella hyvin pehmeässä ja märässä maastossa. Eikä tuolla 5 tunnin lenkillä tullut ainuttakaan hiertymää.

Matkaan lähdettiin 20 minuutin taktiikalla eli 20 minuuttia juoksua ja 3 minuuttia taukoa, jonka aikana matkaa jatkettiin kävellen, mutta samalla energiaa nauttien. Jokaisen tauon aikana ihan alusta saakka otettiin jotain energiaa, joko kuivapaahdettuja ja suolattuja cashewpähkinöitä tai jotain patukkaa sekä tietysti urheilujuomaa. Tasainen energiansaanti auttaa ylläpitämään tasaisen energiatason koko lenkin ajan. Ei tule notkahduksia tai korkeita piikkejä missään vaiheessa.
Urheilujuomana meillä oli High5-jauhetta veteen sekoitettuna. Tuo High5 on meillä hyväksi todettu, mutta ikävä kyllä sen saatavuus Suomessa on aika heikko ja sitä ollaankin tilattu ulkomailta. Lisäksi lähes kaikilla pidemmillä lenkeillä on mukana Clif Blokseja, viinikumimaisia energia”karkkeja”. Toimii mulla hyvin ja on miellyttävän makuisia. Cashewpähkinät siitä syystä, että niistä saa hyvin energiaa ja samalla vähän myös suolaa. Neste imeytyy paremmin, kun muistaa pitää huolen myös suolatasapainosta eikä juo pelkkää vettä, joka huuhtoo viimeisetkin suolot kropasta.

Lenkillä todettiin Jarkon kanssa, että on todella kiva taas, kun päästään yhdessä juoksemaan näitä pitkiä lenkkejä, joita juostiin pari vuotta sitten, kun treenattiin ekalle polkumatkalle. Ainakin yksi pitkä lenkki on edessä ennen toukokuun tapahtumia, jolloin tarkoituksena on juosta vähintään samanlainen 30 km lenkki. Lisäksi täsmätreeniä tehdään mäkijuoksun muodossa.

Kaunis aurinkoinen ilma, riittävästi energiaa ja mukavan leppoisa vauhti, niistä oli mun viikon lempparitreeni tehty 🙂

-T-

⇩⇩⇩⇩
IG
Facebook

Share this post: