TRX-treeni

Osa onkin jo varmaan instagramista huomannut että olen päivittänyt saliohjelman uuteen.

 Tällä kertaa vannoutunut raudan nostaja otti mukaan saliohjelmaan TRX-harjoittelun, ja kaikki tämä lähes omasta vapaasta tahdosta:)

Tanja oli siis tuossa jokin aika sitten TRX-harjoittelun ohjaajakoulutuksessa ja onhan se nyt pakko hyödyntää itsekin heti.

Ihan kokonaan en ole vielä henkisesti valmis jättämään rautojen kolistelua pois rutiineista vaan nykyinen saliohjelma pitää sisällään tutut ja turvalliset liikkeet siltä puolen ja mukaan tuli kerran viikkoon TRX-ohjelma.

Heti ensimmäisen TRX-treenin jälkeen jo tunsin, että se on minun juttuni ja tuntui todella hyvältä kropassa, toki myös kipeältä seuraavana päivänä.

TRX auttaa erityisesti kestävyyden, tasapainon, liikkuvuuden, keskikehon tukilihasten ja kehon hallinnan kehittämisessä.

Itse säädän TRX -harjoittelussa vastuksen niin että se tukee enempi voimaa kuin kestävyyttä, se on itselleni ollut juoksun kannalta aina sopivin tyyli.

TRX:llä harjoitellessa vastus perustuu kehon omaan painoon sekä TRX nauhoilla tehtyyn kulmien ja vastuksen säätämiseen, siitä siis saa tehtyä niin rankan tai helpon kuin itse haluaa.

TRX:n ehdottomia hyötyjä on kyllä ollut lihasten aktivointi, varsinkin pakaralihasten sekä keskikehon aktivointi. Nämä varmasti auttaa niin juoksussa kuin voimantuotossa niin salilla, juoksussa kuin arjessakin.

Oma TRX-treeni pitääkin sisällään paljon pakaroihin sekä keskikehoon kohdistuvia liikkeitä ja se ei ole lainkaan huono asia koska päivät menevät aika pitkälti istuessa ja illat juostessa niin noin saa keskimmäistä pakaralihasta aktivoitua.

Oletko sinä kokeillut treenata TRX:llä ?

⇩⇩⇩⇩
IG
Facebook

Share this post: