Toukokuun treenit

Toukokuu takana ja se olikin aikamoinen kuukausi.

Perinteiseen tapaan toukokuussa tuli avattua kisakausi Bodom Traililla.
Tuo on ollut kiva paikka aloittaa kausi ja samalla katsoa missä kunnossa sitä ollaan talven jäljiltä. Tänä vuonna hieman mietitytti oma kunto aiempiin verrattuna koska kovat treenit ovat loistaneet poissaolollaan, tuntemukset toki oli että paljon paremmassa juoksukunnossa ollaan mitä aiempina vuosina.
tuntemukset pitivät paikkaansa, aika parannusta tuli lopulta roppakaupalla aiempiin vuosiin verrattuna, tarkemmin Bodom Trail polkujuoksukisasta voit lukea täältä!
Muutenkin toukokuu meni lähes kokonaan polkujuoksun parissa, juoksua tuli noin200km ja tuosta oli polkujuoksun osuus noin 170km. Ihan kohtalainen määrä siis juoksua tälle kuulle vaikka on tullut muutama viikko juostua ihan minimimäärä ja yksi kokonainen palautteluviikkokin.
Iso osa polkujuoksusta tuli kisoissa, treeniin tuosta jäi noin 50km. Treenin määrä oli siis kohtalaisen pieni, mutta tuon osan pidin aika tehokkaana. Tuli haettua paljon nousua sekä tehoja juoksuun.
Toukokuu oli siis treenin osalta hieman välikuukausi, salillakin tuli käytyä rautoja nostelemassa vain kolmisen kertaa. Toisaalta tuli taas paljon tehtyä kehonhuoltoa, liikkuvuutta, joogaa sekä pyöräiltyä.
Syykin tähän on aika yksinkertainen, Karhunkierros ja 83km kisa.
Taisi olla marraskuuta kun aloitin treenaamaan tuohon tavoitteellisemmin, ja nyt olikin aika hieman himmailla ja nauttia harjoittelun tuloksista ja käydä haastamassa itsensä Kuusamon poluilla.
Turhaan ei ole tullut talven läpi treenattua vaan KK83km meni ihan siihen haarukkaan johon sen olin ajatellutkin menevän tällä kokemuksella ja treenillä, lue lisää Nuts Karhunkierroksesta täältä!
Nyt on kohti kesää ja uusia haasteita, hetki vielä otetaan kevyemmin ja sitten alkaa taas harjoittelu kohti seuraavaa!
-J-

Toukokuu alkoi myös minun osaltani Bodom Traililla, jossa juoksin iltakisan, mutta lauantain kisa jäi väliin siitepölyallergian ja astman takia. Keuhkot ei olleet siinä kunnossa, että 21 km lenkille olisi ollut järkevää lähteä. Paikan päällä toki olin kannustamassa muita.
Pääosan treeneistä tein poluilla ja tuli käytyä myös Hirvensalon mäessä tunkkaamassa ja alamäkitreeniä tekemässä. Yhteensä juoksua tuli noin 100 km. Vähäinen määrä, mutta lähes kaikki kilsat oli täsmätreeniä Karhunkierrokselle.
Ja aika hyvin on kevään treenit menneet perille, kun tavoitteena oli parantaa tulosta viime vuodelta ja lopulta loppuaika Karhunkierroksella parani tunnilla.

Mukaan mahtui myös yksi Juoksuaikatapahtumien, Suunnon ja Intersportin yhteislenkki pitkin Aurajoen rantaa. Seuraava lenkki on tulossa 6.6. klo 18, lähde mukaan!

Salitreeni ja kehonhuolto kuuluivat luonnollisesti kuukauden treeneihin myös ja joogassa tuli käytyä useamman kerran.

Nyt on viimeinen viikko palauteltu ja annettu kropan levätä. Ensi viikolla alkaa taas treenit kevyesti kohti seuraavaa tavoitetta!

-T-

⇩⇩⇩⇩
IG
Facebook

Share this post: