Avainsana: Suunto 9

Hirvensalon poluilla

Hirvensalon poluilla

(Sisältää *mainoslinkkejä) Viikonlopun ohjelmaan valikoitui polkujuoksua jälleen meille uusilla poluilla. Pienellä pätkällä oltiin aiemminkin juostu, mutta pääsääntöisesti oli ihan uutta maisemaa.  Alkuviikosta alkoi siitepölyn määrä siltä osin olla runsasta, että se vaikutti juoksemiseen jonkin verran.…

Suunto ominaisuudet || Intensiteettialueet

Hetki sitten kirjoitimme hieman vinkkejä Suunnon urheilukelloon, aiheena oli silloin intervalliharjoittelun urheilutilan hyödyntäminen klik klik. Tällä kertaa Suunnon ominaisuuksista esille nostetaan intensiteettialueet ja niiden käyttö harjoittelussa. Suunnon sykekellossa on viisi eri intensiteettialuetta. Kevyt, kohtuullinen, kova, erittäin…

Juoksua suurkaupungin sykkeessä

Myös kaupungin vilinässä voi harrastaa juoksua.Lomareissulla New Yorkissa käytiin juoksemassa Central Parkissa ja lähes kaikilla muillakin lomilla on juoksukengät olleet mukana. Kaikki kohteet eivät ole olleet yhtä suuria kuin tämä viimeisin, mutta niin Lontoossa, Berliinissä,…

Suunto käyttöohjeita ja vinkkejä!

Viime viikolla julkaisimme hieman ohjeita Suunto Spartan sykekellon käytöstä. Tällä kertaa ajateltiin jakaa  muutamia käytännön vinkkejä ja oikopolkuja Suunnon multisportkellojen käyttöön. ⬩ Koska kaikki tekniset laitteet saattavat joskus temppuilla, niin aloitetaan siitä miten pystyt käynnistämään…