Avainsana: puolimaratoni

Kuntokatsastusta ja ulkoilua

Ihanan aurinkoista lauantaipäivää! Ainakin täällä Raisiossa aurinko porottaa oikein kunnolla. Ei pahemmin pilviä näy ja aurinkolasitkin oli pakko kaivaa esille.  Meillä oli tänään aamupalaksi banaani-kauralettuja, hyviä oli! Kuvaakaan en muistanut ottaa kun oli niin kova…

Hyvää synttäriä etukäteen

Nyt mulla on sellainen!!! Ei kylläkään syntymäpäivä vielä, mutta lahjan sain etukäteen eilen. Suunto Ambit2 S White  Rakas mieheni ja rakas isäni olivat kimpassa ostaneet tämän jo nyt harjoitteluja vauhdittamaan.Joudun kuitenkin hieman odottamaan ennen kuin…

Loman jälkeen koittaa arki

Kaikki mukava loppuu aikanaan… niin myös loma. Lomasta myöhemmin kuvineen hieman enemmän. Rottnest Island Vuosi vaihtui meidän perheessä hiljaisissa merkeissä. Palattiin lomareissulta Uuden Vuoden aattona ja kotiuduttiin alkuillasta, kun oli saatu haettua koira hoidosta ja…

Venyttelyn tärkeys

Itselläni, kuten kuulemma monella muullakin, on venyttely ollut liian vähäistä muuhun liikuntaan ja salitreeneihin nähden. Salilla olen käynyt vasta kaksi vuotta, josta viimeisen vuoden säännöllisesti 3 kertaa viikossa ja ohjelmaa ja määriä tarkemmin seuraten. Tuloksia on…