Avainsana: personal trainer

Kuulumisia ja viime viikon treenit

Blogin puolella on ollut hieman hiljaista, pahoittelut siitä. Nyt on vaan ollut todella paljon asioita, jotka on pitänyt hoitaa pois alta ennen kesälomalle lähtöä. Muutoksia on tulossa piakkoin ja ne tulevat näkymään myös täällä blogin…

Juhannusjuoksut ja muut viime viikon treenit

Juhannus ei taaskaan pettänyt säänsä puolesta, mutta ihan hirveästi se ei haitannut.Oltiin jo ennalta sovittu, että juhannusviikonloppuna juostaan ja pyöräillään, toki myös syödään hyvin. Torstaina illalla oli tarkoitus työpäivän päätteeksi käydä salilla, mutta kotiin päästyäni…

Koulutus etenee

Muistan, kuinka vuosi sitten jossain vaiheessa varovasti avasin täällä yhtä haavettani ja kuinka se silloin tuntui jotenkin niin kaukaiselta. Kerroin, että haluaisin todella paljon kouluttautua vielä nyt yli nelikymppisenä uudelleen ja vielä liikunnan parissa.Tuli syksy…