Avainsana: Nuts Karhunkierros

Heleät tunkkaa (tankkaa) tykimmin!

Tunkkausta ja uusien varusteiden testausta joista luvassa myöhemmin lisää… Koko alkuvuoden sitä on tullut keksittyä jos jonkinmoisia syitä ja selityksiä miksi ei pysty tai ehdi tunkkaamaan. Viimeistään nyt siihen oli tehtävä muutos ja palattava taas…

Ruissalon poluilla

Lauantaiksi oli luvattu aurinkoista lähes keväistä keliä ja oltiinkin sen takia suunniteltu polkujuoksulenkki Ruissaloon. Aamu käynnistyi Pure Movessa Annan Yin-joogalla, jonka jälkeen oli kyllä niin rento olo, että olisin voinut mennä kotiin päikkäreille.Onneksi oli kuitenkin…

Katse kohti tulevaa | 2019

Tämä vuosi lähenee pikkuhiljaa loppuaan ja kohta saa taas kohdistaa katseen uuteen vuoteen.Kuluva vuosi on tuonut mukanaan paljon uutta, mutta niistä myöhemmin enemmän sillä nyt keskitytään tulevaan. Alkuvuoden osalta keskitytään pohjakunnon ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Itse…

Lokakuun kuulumiset

Syyskuisen sairastelun ja juoksematta jääneen maratonin jäljiltä pääsin lokakuussa taas treenin makuun. Sopivasti treeniin tuli motivaatiota kun laittoi ensi keväälle tavoitteeksi Nuts Karhunkierroksen 83km. Lokakuussa pyöräiltiin vähän, mutta ne vähät kilometrit mentiinkin komeissa keleissä! Tuo…

Nuts Karhunkierros lukuina

Reilu viikko sitten juostiin tuolla Kuusamon maisemissa Nuts Karhunkierroksella polkujuoksukisassa. Matkoja oli valittavina 4 eri mittaista ja itselleni valikoitui toisiksi lyhin matka KK53. Luulisi, että nimen mukaan kyseessä olisi 53 km matka, mutta ei olekaan.Jotta…