Avainsana: mäkitreeni

Heleät tunkkaa (tankkaa) tykimmin!

Tunkkausta ja uusien varusteiden testausta joista luvassa myöhemmin lisää… Koko alkuvuoden sitä on tullut keksittyä jos jonkinmoisia syitä ja selityksiä miksi ei pysty tai ehdi tunkkaamaan. Viimeistään nyt siihen oli tehtävä muutos ja palattava taas…

Juhannusjuoksut ja muut viime viikon treenit

Juhannus ei taaskaan pettänyt säänsä puolesta, mutta ihan hirveästi se ei haitannut.Oltiin jo ennalta sovittu, että juhannusviikonloppuna juostaan ja pyöräillään, toki myös syödään hyvin. Torstaina illalla oli tarkoitus työpäivän päätteeksi käydä salilla, mutta kotiin päästyäni…

Viikko 15 | juoksua | joogaa | salitreeniä

Jälleen yksi viikko treeniä takana ja pikkuhiljaa ne treenimäärät alkaa lisääntyä. Kevään ekaan polkujuoksutapahtumaan Bodom Trailiin on 3 viikkoa aikaa ja Karhunkierrokselle 6 viikkoa. Koska talvella treenit on jääneet vähäisiksi pitää vielä seuraavien kolmen viikon…

Hunnarin pääsiäispolut ja maaliskuun treenit

Pääsiäistä on vietetty syöden ja liikkuen, eli tankkauksestakin on pidetty huolta. Tosin mämmi ja suklaamunat ei onneksi kuulu meillä normaaliin tankkaukseen. Perjantaina heti aamusta lähdettiin kohti Forssaa ja Hunnaria, entinen laskettelurinne, joka joskus 90-luvun puolen…