Avainsana: loma

Turistina Lontoossa

Heipä hei taas pitkästä aikaa!Tiistaina palattiin Lontoon reissulta ja nyt seuraa kuvapläjäys ja vähän kuulumisia reissusta.Matkaan lähdettiin Turusta viime viikon perjantaina puolen päivän aikaan. Autolla Helsinkiin ja matkalla vielä vietiin koirus hoitoon. Norwegianin lento lähti…

Loman jälkeen koittaa arki

Kaikki mukava loppuu aikanaan… niin myös loma. Lomasta myöhemmin kuvineen hieman enemmän. Rottnest Island Vuosi vaihtui meidän perheessä hiljaisissa merkeissä. Palattiin lomareissulta Uuden Vuoden aattona ja kotiuduttiin alkuillasta, kun oli saatu haettua koira hoidosta ja…

Pieni kosketus talveen

Tulihan sitä lunta viimeinkin viikonloppuna. Ja kyllä oli valoisaa ulkona!Miten se pieni määrä lunta voikaan piristää niin paljon pitkän syksyn jälkeen. Koirakin oli ihan hulluna ja meni kuono edellä lumessa. Nyt kuitenkin tuo lumi on…

Vieroitusoireita

En olisi muutama kuukausi sitten uskonut jos joku olisi väittänyt että voin saada vieroitusoireita kun en pääse salille. No nyt sekin on koettu. En siis ole koko viime viikon enkä tämän alkuviikon aikana päässyt salille.…