Avainsana: Kuhankuono

Pääsiäisen polkulenkki

Perinteisesti ollaan Pääsiäisenä tehty pidempi polkulenkki, mutta tänä vuonna päätettiin pitää lenkki lyhyempänä viikon kokonaisrasitukseen nähden. Laitettiin pääsiäislauantaiksi kello soittamaan aikaisin, jotta päästään rauhassa poluille juoksemaan. Lähdettin kohti Kurjenrahkan reittejä ja päädyttiin juoksemaan Savojärven kierroksen…

Polkujuoksu || Pirunkirkon patikka

Lauantaina lähdimme polkujuoksemaan perinteiseen tapaan, melkein joka viikonloppu on tullut tehtyä vähintään yksi pidempi lenkki poluilla. Tällä kertaa suunnaksi otettiin Pirunkirkon patikka joka on yksi Kuhankuonon retkeilyreiteistä. Reitin pituus on noin 8km ja kun sen…

Suomen kesä

Kesä on kyllä ihanaa aikaa, varsinkin nyt, kun lämpimät kelit viimeinkin palasivat toukokuun jälkeen. Sunnuntaina tuli lähdettyä Naantaliin rannalle makoilemaan hetkeksi ennen illan juoksulenkkiä Vauhtisammakon porukan kanssa. Itse en kuitenkaan veteen asti mennyt, koska vesi…

Kesä ja Turku

Tiistaina illalla tuli käytyä lyhyellä juoksulenkillä lähimetsässä sillä aikaa, kun mies oli Vauhtisammakon juoksutreeneissä. Itse en ihan vielä mennyt mukaan, mutta eiköhän sitä kohta jo taas uskalla intervallejakin juosta. Muutaman mäkivedon uskalsin kuitenkin vetää. Kuumahan…