Avainsana: kehonpainotreeni

Kuminauhatreeni antaa potkua pakaroihin

Kuminauhatreeni antaa potkua pakaroihin

Kuminauhatreeni on helppo toteuttaa vaikka kotona tai mökkilaiturilla samalla nauttien ihanasta kesäkelistä. Kuminauhoja on erilaisia, joista kaikilla on yksi tarkoitus, toimia vastuksena treenissä. Niitä pystyy käyttämään myös eri tavoin ja treenistä saa monipuolisen, kun käyttää mielikuvitusta. Itseltäni löytyy lyhyitä erivahvuisia lenkkikumppareita, pitkiä suoria kuminauhoja ja setti erivahvuisia kahvallisia kuminauhoja. Tähän treeniin valikoin mukaan ainoastaan nuo lyhyet lenkkikuminauhat ja liikkeiksi pääsi pakaraa eri suuntiin aktivoivia liikkeitä. …

Uutta oppimassa

Sen jälkeen, kun liikunta on tullut yhä tärkeämmäksi mun elämässä ja olen kiinnostunut enemmän ja enemmän kaikesta liikunnan ja hyvinvoinnin puolella, olen myös halunnut tukea muita uuden harrastuksen aloittamisessa. Lisäksi haluan koko ajan oppia lisää.…

Kehonpainotreeniä kotona

Onko kiireinen aikataulu ja silti et halua jättää päivän treenejä väliin? Itselläni on tänään sellainen päivä ja aloitin aamun viikkosiivouksella. Siivotessa sai kropan hyvin hereille ja lämpimäksi. Olin miettinyt salitreenin ja juoksulenkin välillä, mutta vesisateen…