Sunnuntailenkki Joulujuoksun merkeissä

Mikä olisikaan ollut parempi päivä mukavalle lenkille hyvässä seurassa ja vielä hyväntekeväisyyden nimissä kuin tämä? Aurinko paistoi niin kauniisti ainakin täällä Turun seudulla ja maassa oli vähän lunta lisää valoisuutta tuomaan. 
Olimme sopineet lähtöpaikaksi Turun Tuomiokirkon edessä tönöttävän joulukuusen ja sen edessä kokoonnuttiin suunnilleen klo 13 aikaan. 


Turun Tuomiokirkko 



Kyseessä oli siis Pelastakaa Lapset ry:n Joulujuoksu-tapahtuma, johon ehtii vielä osallistua aina jouluaattoon saakka. Lahjoitussumma menee ihan omantunnon mukaan. Tapahtuman kotisivuilta näkee mihin rahat menevät ja kuinka paljon hyvää saa aikaiseksi milläkin summalla. Esimerkiksi 30 eurolla yksi lapsi saa yhden päivän tukiperheen kanssa. 
Jos ei tykkää juosta, voit osallistua uiden, kävellen tai vaikka tanssien. 


Lähtövalmiina



Lähdettiin meidän 5 juoksijan porukassa juoksemaan Aurajoen rantaa pitkin sataman suuntaan ja osuttiin joulumarkkinoiden ihmisvilinän keskelle. Siellä ihmiset taputtivat meille ja monen kasvoille saatiin hymy aikaiseksi, kun taitoimme matkaa tonttulakit päässä. Pikkulapset selkeästi kiinnostuivat juoksevista tontuista ja Förillä Aurajokea ylittäessämme vähän ujostellen kertoivat olleensa kilttejä 🙂

Osa vastaantulijoista olivat huvittuneita ja osa selkeästi iloisia. Huvittuneet huomasi siitä pikkuisen vinosta hymystä ja voin vaan kuvitella miten he mielessään ajattelivat, että hulluja juoksijoita taas liikkeellä. Ihan tonttuja, oli lakit tai ei. Joka tapauksessa ilostutettin monen vastaantulijan mieltä 🙂

Reitti kiersi ensin jokirantaa Förille ja toiselta puolelta takaisin keskustan suuntaan jokirantaa pitkin. Tuomiokirkon kohdalta jatkettiin kohti Halisten koskea. Aurinko paistoi ihanan lämpimästi selkään, kun lähestyttiin Koroisten aluetta. Paljon oli muitakin lenkkeilijöitä ja ulkoilijoita liikkeellä. Halisten kosken sillalta käännyttiin takaisin keskustan suuntaan ja ohitettiin paluumatkalla Ylioppilaskylän koirapuisto, josta parin koiran iloiset haukunnat kuului, kun juoksimme ohi. 




Pakko sanoa, että nuo Aurajoen rannat on todella kaunista juoksumaisemaa ja miksei myös kävelymaisemaakin. Näin talviaikaan pitää vaan juosta varovasti ettei pääse liukastumaan ja tule mitään vaurioita. Tänään keli oli pikkuisen liukas joissain paikoin, mutta pääasiassa reitti oli hyvässä kunnossa. Matkaa taittui 10 km ja aikaa meni 1 tunti 20 minuuttia kaikenkaikkiaan, mukaanlaskettuna kaikki pysähdykset liikennevaloissa, Föri-matkailu ja kuvailutauot.




Haluan vielä kiittää mukana juosseita Terhiä, Heidiä, Tomia ja Jarkkoa kivasta juoksuseurasta. Mennään uudestaan sunnuntailenkille jossain vaiheessa!

Ja kaikki muut, vielä ehtii osallistua Joulujuoksuun! 

Share this post: