Helsinki City Run ja puolimaratoni

Pääsin tiistaina kesken pimeän talven osallistumaan Helsinki City Runin pressitilaisuuteen. Tämän myötä mun kevään kalenteriin juoksutapahtumien kohdalle pääsi taas yksi uusi tapahtuma mukaan.HCR on mulle ihan uusi tuttavuus ja innoissani odotan toukokuuta ja juoksua, sillä…

Viikon treenit

Nyt voin kyllä hyvällä omalla tunnolla sanoa, että treenit on alkaneet kunnolla. Katse on nyt kohti kevättä ja noita kaikkia tavoitteita joita oon itselleni asettanut. Välillä vähän kauhulla ajattelen tulevaa kevättä, kesää ja syksyä. Viikko…

Kehonhuoltoa foam rollerilla

Foam roller on yksi mun parhaista kavereista, kun kyseessä on kehonhuolto. Ja koskaan ei voi huoltaa kehoaan liikaa, se onkin yksi tärkeimmistä muistettavista, kun harrastaa liikuntaa tai kuntoilua jossakin muodossa. Ostettiin meille jokin aika sitten…

Ihana talviaurinko

Aurinko paistaa, pakkasta sopivasti -5 ja luntakin maassa jonkin verran. Tämä on nyt se talvisää josta mä pidän. Juuri sopiva sää ulkoiluun ja liikkumiseen. Ihana talviaurinko Pontuskin tykkää lumesta Pari päivää pitäisi malttaa odottaa ennen…

Vihreä kasvissosekeitto

Tein alkuviikosta itselleni lounaaksi kasvissosekeittoa, josta riitti myös seuraavaan päivään ja puolisollekin. Saan kuulemma tehdä tuota keittoa useamminkin. Ajattelin vielä jakaa tuon keiton ohjeen teillekin ennen kuin unohdan mitä siihen tuli 🙂 Vihreä kasvissosekeitto 3…