Keskiaikaa, Paavo Nurmea ja aurinkoa

Taas yksi viikonloppu takana ja uusi viikko edessä. 
Tänä viikonloppuna on näkynyt vähän myös jotain aivan ihmeellistä täällä Turun seudulla, nimittäin aurinko paistoi eilen lähes täydeltä taivaalta. Ja mikä sen parempaa kun oli suunnitelmia tehty, joita on paljon mukavampi toteuttaa aurinkoisessa kelissä kuin sateisessa. 

Torstain sadepilviä
Lauantain aurinkoa





















Turussa oli tällä viikolla Keskiaikaiset markkinat, Paavo Nurmi Gamesit ja lauantaina vielä Paavo Nurmi maraton. Tällä kertaa ei oltu menossa juoksemaan itse vaan tarkoitus oli mennä kiertelemään markkina-alueella ja katsomaan juoksijoitakin. 
Markkinoilla oli jos jonkin näköistä myyntikojua ja ruokakojua. Tarjolla oli suklaamansikoita, vartaassa paistettua kokonaista possua lisukkeineen, leipää, manteleita ja makeisia ja vaikka mitä herkkua. Myyntikojuissa oli pääasiassa käsityöläisten tekemiä tuotteita, kuten vaatteita, keramiikkaa, koruja, hilloja ja mehuja. Yksi mikä pahasti osui silmään joukkoon kuulumattomana oli koju, joka löytyy varmaan kaikilta markkinoilta ja festareilta, nimittäin Suomi-koju, jossa myytiin Suomi-huppareita, myssyjä ja muuta Suomi-kamaa. Itselleni ei tulisi kyllä mieleen ostaa sellaista keskiaikaisilta markkinoilta. ”Mitäs ostit markkinoilta?” – ”No yhden Suomi-hupparin”… 

Onneksi tuli lähdettyä ajoissa markkinoille, niin saatiin kierrellä ensimmäinen reilu puoli tuntia aika rauhassa ilman mitään pahaa tungosta. Kahdentoista jälkeen oli väki jo lisääntynyt huomattavasti ja välillä meinasi kulku pysähtyä kokonaan. Mutta sellaista se markkinoilla on yleensä, paljon ihmisiä ja vähän tilaa.

Huovutettuja porkkanoita

Suklaamansikoita, NAM!





Tarkka homma kokilla
Possu paistumassa








































Lauantaina oli vielä Paavo Nurmi maraton, johon olisi kiva joku vuosi osallistua, mutta tänä vuonna ainakin jäi väliin. Pakko se oli silti mennä reitin varrelle vähän kannustamaan osallistujia ja Vauhtisammakon jäniksiä. Sammakoista tuli siis yhdeksi päiväksi jäniksiä. Jäniksille oli annettu mukaan ilmapallot joissa oli tavoiteaika mainittuna niin oli helppo juosta sen oman ajan mukaan jonkun muun osoittamalla tahdilla. Olivat kuulemma saaneet paljon kiitoksia hyvin hoidetusta hommasta. Hyvä Vauhtisammakot!






















































Hyvän kelin saivat kyllä juoksemiseen, ei tullut vettä niskaan, vaikka voi olla että oli hieman liian lämmin joillekin. Ainakin olen joitain kuvia nähnyt, joissa porukka makoilee nurmikolla ja toiset kaataa vettä pään päälle. 

Tänään onkin ollut ihan normaali keli jos tämän kesän keleihin vertaa. Pilvistä, tuulista ja sadekuuroja. Aamupäivällä tuli käytyä salilla tekemässä jalkatreenit ja äsken kotiuduttiin juoksulenkiltä. 

Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa kaikille!


Share this post: