Juoksublogi syntyi, kun polkujuoksu ja juoksu vei tämän pariskunnan mennessään muutama vuosi sitten. Tämä ei kuitenkaan ole jättänyt muita lajeja taustalle vaikka tämä onkin juoksublogi, vaan arkeen mahtuu myös kuntosali, jooga ja pyöräily. Matkan varrella on harrastuksista tullut paljon positiivisia asioita. Olemme etuoikeutettuja saadessamme olla Salomon ambassadoreja sekä ohjata juoksua Vauhtisammakon juoksukoulussa.
Juoksublogi laitettiin pystyyn koska haluttiin tuoda omia fiiliksiä ja kertomuksia siitä mitä juoksu ja polkujuoksu on meille antanut. Lisäksi olemme halunneet juoksublogissa tuoda vinkkejämme kuntoiluun ja hyvinvointiin, aina ravinnosta ja levosta varustevinkkeihin ja treenivinkkeihin.
Olemme molemmat kouluttautuneet personal trainereiksi ja toinen meistä tekee tällä hetkellä työtä hyvinvoinnin saralla kokoaikaisesti. Katso lisää tästä.
Yhteydenotot: helea.training (at) gmail.com
Alkuajoilta
Tässä ensimmäisen puolimaratonimme loppumatkan fiilikset Tanjan sanoin, kun klikkaat alta linkkiä pääset lukemaan koko jutun miten ensimmäinen puolimaraton meni ja samalla katsomaan millainen oli juoksublogi ihan alkuaikoina.
”enää viisi kilometriä, jaksaa hyvin”. Siinä vaiheessa tajusin, että kyllä mä tästä selviin ihan maaliin asti. Ei sattunut nilkka, ei pohje, ei penikat, ei mikään. Ainoastaan aurinko ja lämpö meinasi viedä voimia, mutta kun muisti juoda niin taas jaksoi eteenpäin. Viiden kilometrin jälkeen aloin katsoa sykemittarin kellosta juostua matkaa noin kilometrin välein ja ajattelin joka kerta, enää 4 km jäljellä, enää 3 km jäljellä, enää 2 km jäljellä. Ja 2 kilometrin jälkeen oli enää mielessä tavoiteaika jonka olin itselleni asettanut. Pääsenkö siihen? Oli pakko katsoa kellosta juostu aika ja siinä sitten laskeskelin, että minkälaista kilometrivauhtia tulisi loppumatka juosta jotta alitan tavoitteen. Vauhti riittäisi siihen kyllä. Mutta kuitenkin uskalsin vielä lisätä vauhtia ja sen viimeisen kaksi kilometriä juoksinkin kovempaa kuin mikä keskivauhti oli ollut siihen asti.
Linja-autoaseman kulmalta kun käännyin urheilukentän suuntaan oli edessä vielä loivaa nousua, mutta se meni kyllä samalla vauhdilla enkä edes muista mitä ajattelin siinä vaiheessa. Ihmiset kannustivat ja taputtivat kun nousin tuota loivaa mäkeä. Kuulin huutoja, että enää 500 metriä jäljellä, jaksaa hyvin! Siinä vaiheessa tiesin jo, että pääsen alittamaan tavoiteajan ja yritin vielä kiristää vauhtia. Urheilukenttä piti vielä kiertää kokonaan ennen maaliin tuloa ja siellä juoksin niin kovaa kun jaloista siinä vaiheessa irtosi.
Ainoa asia mikä mielessä oli siinä vaiheessa oli että ”yes, mä tein sen!”
Tulemme aivan varmasti osallistumaan Forssan Suvi-iltaan vielä uudestaan!
Lue koko tarina tästä