Juoksu harrastuksena

Siitä on nyt aika tarkalleen viisi vuotta aikaa, kun me molemmat oltiin juuri aloitettu juoksuharrastus ja itse olin keuhkokuumeen jäljiltä aloittelemassa treenejä parin kuukauden tauon jälkeen.
Sain synttärilahjaksi hieman etukäteen uuden sykemittarin ja olin innoissani, kun pääsee taas juoksemaan.
Silloin juostiin vielä ihan kahdestaan ja itselläni vauhti oli täysiä niin kauan kuin jaksoin ja sitten puuskutettiin. Tekniikasta ei ollut hajuakaan ja erivauhtiset treenit, niistä ei tiedetty mitään, ajatuksena oli että kyllähän kaikki juosta osaa. Kunto oli surkea entisellä sohvaperunalla. Suuri suu ja miehen haastaminen mukaan juoksemaan puolimaratoni seuraavana kesänä aiheutti sen, että pakko oli jostain aloittaa.

Forssan Hunnarilla mäkiä tahkomassa

Toukokuussa 2014 liityttiin mukaan Vauhtisammakon juoksukouluun ja sillä tiellä ollaan. Puolimaratoni tuli ja tavoitteena oli päästä se maaliin ja mielellään alle kahden ja puolen tunnin. Tavoite alittui 7 minuutilla, miehellä hieman enemmän ja olin tyytyväinen. Alunperin oli puhetta, että juostaan se yksi puolikas ja juoksut jää siihen, mutta Vauhtisammakoihin liittyminen sai meidät molemmat pyörtämään päätöksen.
Takana on monia monia puolikkaita, pari kymppiä, pari maratonia ja itselläni yksi polku-ultra. Juoksu on tullut jäädäkseen meidän elämään ja olemme molemmat myös ohjanneet juoksua nyt noin puoli vuotta.
Kolmisen vuotta sitten astma astui mukaan kuvioihin ja sain hidastaa tahtia jonkin verran, kun hoitotasapainoa on haettu. Nyt se alkaa olla kohdillaan niin ehkä pikkuhiljaa alkaa kuntokin taas nousta. Sen myötä opin myös sen, että aina ei tarvitse olla tavoittelemassa uusia ennätyksiä matkoilla vaan joskus voi juosta ihan vaan juoksun ilosta. Vielä en hae edes pidempiä matkoja vaan pitäydyn edelleen ultramatkojen lyhyemmissä matkoissa, koska en halua lähteä juoksemaan matkaa josta joudun kävelemään puolet sen takia, että kunto ei ole kohdillaan.
Jarkolla haastetta treeneihin ja juoksuun tuo tyypin 1 diabetes, mutta pienillä säädöillä on tähän saakka selvitty ihan hyvin. Joskus sokerit heittelee miten sattuu eikä niille näytä olevan mitään selkeää kaavaa.

Pienin askelin, se on tärkeää niin harrastuksen alussa kuin pitkin matkaakin. Maltillisella treenillä saa parhaan pohjan kestävyysliikunnassa. Lisäksi juoksu on harrastuksena sellainen, missä kaikki ovat omia yksilöitään, koskaan ei kannata vertailla itseään muihin. Joku on liikkunut koko ikänsä, toinen on nuorempi, kolmannella voi olla lisärasitteita terveyden puolelta.

Kroatian auringon alla

Juoksua voi harrastaa miten haluaa. Voit olla sunnuntaijuoksija tai voit juosta enemmän ja tavoitteellisemmin. Jotkut tykkäävät osallistua juoksutapahtumiin ja sitä kautta haastaa itseään, toiset taas haluavat ”vain juosta”. Juoksu voi olla myös sosiaalinen asia. Nykyään juostaan usein isommissa porukoissa ja vaihdetaan samalla kuulumisia, mutta yksikin kaveri riittää juoksukaveriksi ja mikä sen kivempaa kuin se, että kaveri osaa ottaa huomioon myös sinun kuntosi.
Meillä juostaan Jarkon kanssa eri tasoilla, mutta silti juostaan usein yhdessä. Mun vk-vauhti vastaa melkein Jarkon pk-vauhtia. Samalla lenkillä saadaan erilainen treeni aikaiseksi, mutta silti voidaan mennä yhdessä. Lisäksi Jarkko juoksee kevyemmin pidempiä matkoja. Tästä syystä treenataan välillä myös erikseen.

Jarkko Torronsuolla

Juoksukoulu on myös hyvä keino aloittaa uusi harrastus. Siellä joku muu miettii treenin, reitin ja vauhdin eikä sinun tarvitse muuta kuin tulla paikalle. Myös juoksutekniikkaan kiinnitetään huomiota tai ainakin pitäisi kiinnittää. Oikea asento ja askellus tekevät juoksusta energiatehokkaampaa ja kun ne on kunnossa voit välttyä monilta rasitusvammoilta. Väärä asento ja askellus voi kuormittaa selkää, lonkkaa ja nilkkoja. Jos joku kipu, muu kuin ”terve” lihaskipu, ilmenee juoksun jälkeen, kannattaa konsultoida hierojaa tai fyssaria. Toki juoksukenkiin kannattaa myös kiinnittää huomiota. Se kenkä joka sopii sun juoksukaverille ei välttämättä sovi sinulle. Meillä on rakenteellisia eroja jaloissa, niiden asennossa ja liikkuvuudessa.
Ja ainakin Vauhtisammakolla on useita eri tasoryhmiä juoksijoille. On otettu huomioon täysin nollasta starttaavat, vähän aiemmin juosseet ja myös kovemmille juoksijoille löytyy omat ryhmänsä. Suosittelen lähtemään mukaan jos juoksu kiinnostaa.

Tämä on tarkoitus alittaa taas toukokuussa

Juoksu on harrastuksena myös siitä hyvä, että sitä voi tehdä melkein missä vain. Kesän lomareissulle voi napata lenkkarit mukaan ja mikä onkaan parempi tapa tutustua lomakohteeseen kuin lenkkeily. Jos kyseessä on aurinkoinen kohde, saa samalla myös mukavasti väriä ihoon. Nykyään meidän matkakohteet melkein valikoituvat sen mukaan millaiset lenkkeilymahdollisuudet siellä on. Viime kesänä Kroatiassa oli niin asfalttia kuin polkujakin ja maisemat oli mahtavat.

Jokin aika sitten saatiin toive kirjoittaa lähemmin juoksusta ja se on tulossa ihan lähiaikoina. Käydään läpi vähän juoksuvauhteja ja sykealueita sekä muuta tärkeää huomioon otettavaa.

⇩⇩⇩⇩
IG
Facebook

Share this post: