Jaybird Tarah-kuulokkeet testissä

(Yhteistyöpostaus)

Reilu kuukausi sitten sain testiin langattomat Jaybird Tarah-kuulokkeet ja nyt olen saanut testattua niitä juoksupoluilla, maantiellä juostessa, salilla ja työmatkoilla bussissa.

Ensifiilikset kuulokkeista on hyvät, sillä niiden mukana tulleet erikokoiset geelityynyt takaavat istuvuuden. Itse kokeilin kaikkia eri kokoja saavuttaakseni parhaan istuvuuden.
Vaikka kyseessä ei ole vastamelukuulokkeet pitää muistaa, että muun liikenteen seassa kulkiessa kannattaa ääni pitää tarpeeksi matalalla, jotta kuulee ympäristön äänet. Niiden äänentoisto on hyvä ja geelityynyjen istuvuuden vuoksi ne blokkaavat melko hyvin muut äänet ympäriltä.

Kuulokkeet on myös helppokäyttöiset, sillä niissä on vain kolme eri painiketta, yksi josta kuulokkeet laitetaan päälle ja sen lisäksi äänenvoimakkuuden säätöä varten plus ja miinus painikkeet. Kun kuulokkeet laittaa päälle ne yhdistyvät automaattisesti puhelimen kanssa, kun paritus on tehty yhden kerran aiemmin. Lataus onnistuu näppärästi mukana tulleella usb-laturijohdolla ja se on malliltaan juuri näille kuulokkeille tehty. Ei sekoitu helposti muiden latureiden kanssa.

Jaybirdilla on myös oma sovelluksensa, josta löytyy hyvin valmiita soittolistojakin ja löysin sieltä pari suosikkia omiin treeneihin. Lisäksi siellä voi muokata ääniasetuksia omaan korvaan sopivaksi.

Maratonille treenatessa on monipuolinen treeni tärkeää ja nämä kuulokkeet on pysyneet hyvin mukana kaikenlaisessa treenissä. On juostu poluilla ja hypitty juurten ja kaatuneiden runkojen yli, on treenattu salilla ja tehty kehonhuoltoa. Kylmempinä päivinä pipon reuna oli kuulokkeiden päällä, mutta ne istuivat silti hyvin eivätkä painaneet millään tavalla. Lämpiminä päivinä ilman pipoa ne pysyivät paikoillaan myös hyvin.
Valmistaja lupaa niiden olevan myös hien- ja vedenkestävät eikä ne tihkusateesta ainakaan ottaneet itseensä.

Jaybird Tarah-kuulokkeissa on 6 tunnin akun kestävyys, joka on hieman lyhyt pitkille polkulenkeille, mutta harvemmin niillä tuleekaan kuunneltua musiikkia, koska useimmiten mukana on muitakin juoksijoita. Riittää siis hyvin peruslenkeille, salitreenien ajaksi ja työmatkoille.

Nämä kuulokkeet jäävät ilman muuta käyttöön joululahjaksi saamieni täysin langattomien Jaybird Run-kuulokkeiden rinnalle.

⇩⇩⇩⇩
IG
Facebook

Share this post: