Hirvensalon poluilla

(Sisältää *mainoslinkkejä)

Viikonlopun ohjelmaan valikoitui polkujuoksua jälleen meille uusilla poluilla. Pienellä pätkällä oltiin aiemminkin juostu, mutta pääsääntöisesti oli ihan uutta maisemaa. 

Alkuviikosta alkoi siitepölyn määrä siltä osin olla runsasta, että se vaikutti juoksemiseen jonkin verran. Astma ja runsas siitepöly eivät olleet hyvä yhdistelmä radalla vedettävän maratontreenin yhteyteen. Perjantaina siitepöly oli jo niin runsasta, että se näkyi ilmassa keltaisena harsona. Onneksi kuitenkin lauantaina aamulla saatiin herätä runsaaseen vesisateeseen. Tuo sade vei mukanaan pahimman siitepölymäärän ja raikasti ilmaa mukavasti. 
Aamupalan jälkeen lähdettiin heti liikkeelle kohti Hirvensaloa, vaikkakaan ei tällä kertaa laskettelumäen rinteeseen mäkitreeniä tekemään. Oltiin edellisiltana löydetty parit hyvät reitit sieltä ja niitä oli kiva lähteä tutkiskelemaan.
Aivan upeita polkuja, paljon korkeuseroja ja myös tasaista juostavaa pätkää. Luonnon vehreys ja sateen jälkeensä jättämä raikkaus oli lumoava yhdistelmä. Näistä poluista tuli meidän suosikkipaikkoja, jonne palataan taas uudestaan. 
Matkaa kertyi vähän vajaa 15 km ja nousumetrejä 350. Ei huono määrä täällä etelän poluilla. Treeni oli kevyttä palauttavaa juoksua kuvaustaukoineen, mutta joskus vielä mennään tekemään tuonne vauhtileikittelytreeni. 
Ja mikä parasta niin aikainen aamulähtö jätti vielä vaikka kuinka paljon aikaa iltapäivän rentoutumiselle ja muulle tekemiselle. 
Päivän varusteet:
Tanjalla:
Salomon Sense Pro3 -polkujuoksukengät
Salomon S/Lab -tekninen juoksupaita
Jarkolla: 
*Salomon S/Lab Sense 8 SG -polkujuoksukengät
Salomon S/Lab -tekninen juoksupaita
Selässä molemmilla *Salomon Avd Skin 5 set -juoksuliivit joissa 2 kpl *500 ml Soft Flaskia
**Tässä postauksessa on affiliatelinkkejä (mainoslinkkejä). Suosittelemme vain niitä tuotteita ja palveluita, joita olemme itse käyttäneet ja todenneet toimiviksi. 




IG
Facebook

Share this post: