Diabetes ja kestävyysliikunta

Muutama sananen diabeteksen ja kestävyysurheilun yhdistämisestä näin maailman diabetespäivän kunniaksi.

Todetaan heti alkuun ettei diabetes pois sulje harrastamasta kestävyysliikuntaa vaikkakin se tuo siihen välillä omat haasteensa.
Toistaiseksi ainakin olen saanut juostua maaliin kaikki ultrajuoksut ja muut pidemmät treenit, toki

ihan putkeen ei aina kaikki ole mennyt verensokereiden takia mutta joskus pitää se nurjempikin puoli kokea niin osaa arvostaa hetkiä kun kaikki sujuu.

En siis kiellä etteikö itselläni olisi aina välillä joitain ongelmia kestävyysharjoittelussa ja diabeteksen yhdistämisessä, samoin kuin pitkäkestoinen verensokeri olisi varmasti parempi ilman laji valintojani.
Kaikesta säädöstä ja haitoista huolimatta tasapaino on hyvä ja kaikki säätäminen on vaivan arvoista.

Maraton ja pidemmät matkat diabeteksen kanssa!

Suinpäin ja kylmiltään ei diabeetikon kannata pidemmille matkoille lähteä vaan ajan kanssa nostaa kuntoaan, kuin opetella miten sokerit muuttuvat ja miten pitää tankata treenien aikana tai ennen ja jälkeen. Tärkeintä on opetella säätämään insuliinin vähennykset sekä hiilihydraattien nauttiminen oikeaan aikaan ja oikeita määriä.

Kun on hyvin suunnitellut tankkaukset ja harjoitellut ei pidemillekään lenkeille lähteminen ole diabeteksestä kiinni. Varsinkin nykyään kun tekniikka on kehittynyt ja on sensori apuna harjoittelussa.

Laskeeko verensokeri liikunnan aikana?

Muutos verensokereissa riippuu edellisen aterioinnin sekä insuliinin määrästä että ajoituksesta. Lisäksi tähän vaikuttaa myös harjoittelun teho ja intensiteetti. Verensokerit voivat laskea harjoittelun aikana, sen jälkeen tai vasta seuraavana yönä.

Intervalli harjoittelu usein nostaa hetkellisesti verensokereita mutta laskee ne sitten taas alhaisiksi muutaman tunnin päästä treenistä.

Kokemus auttaa tässäkin asiassa ja sitä oppii ennakoimaan milloin tankata kesken treenin ja miten toimia ennen ja jälkeen. Siltikin tulee välillä niitä hetkiä kun ei vaan pysty tulkitsemaan miksi muuttuvat ja mihin suuntaan.

Joskus osuu kohdilleen!


Mitä ennen treeniä , treenin aikana ja treenin jälkeen pitäisi tehdä ?

Ennen treeniä yleensä seuraan tarkemmin sokereita ja pyrin huomioimaan millainen treeni on tulossa, pitääkö tankata vai ei.

Treenin aikana ei yleensä tarvitse tankata, paitsi jos treenit kestävä reilusti yli tunnin. Poikkeuksia on tietysti matalalla sykkeellä tehdyt treenit jolloin jouduin tankkaamaan hiilareita noin 20g / 30 minuutin välein. Matala sykkeinen treeni siis yleensä laskee minulla verensokereita.

Treenin jälkeen otan yleensä insuliinia normaalia vähemmän koska sokerini saattavat laskea vielä useita tunteja liikunnan jälkeenkin.

Omat säätönsä siis tuo diabetes tuo harjoitteluun  mutta ei se pois sulje mitään lajia, edes monen tunnin ultrajuoksujakaan.
 Uutta lajia aloittaessa kannattaa toki seurata ennemmin liian usein verensokereita kuin liian harvoin ja opetella miten tankata ja säätää insuliinia.

⇩⇩⇩⇩
IG
Facebook

Share this post: