Bodom Night ja Bodom Trail ilmalentoineen

Vuoden polkujuoksukausi on nyt aloitettu myös tapahtumien osalta. Viikonloppu vierähti Espoossa Bodom Traililla, jossa viime vuonna juoksin ihan ensimmäisen polkujuoksutapahtumani.
Tänä keväänä lähdin matkaan hieman jännittyneenä, sillä koko talvi ja kevät on mennyt sairastaessa flunssaa flunssan perään. Lähdin katsomaan miltä juoksukunto vaikuttaa, lähinnä katse jo kohti seuraavaa eli Karhunkierrosta.

Hienot valokaaret valaisemassa 

Logistisista syistä lähdin kohti Helsinkiä perjantaina töiden jälkeen junalla, koska mies vei aiemmin päivällä koiran hoitoon ja jatkoi siitä suoraan hotellille.
Aikataulu oli suhteellisen tiukka perjantaina, sillä Bodom Nightin startti oli pimeyden laskeutuessa Nuuksion metsien ylle klo 22. Kyyti oltiin tilattu järjestäjän bussin kyydistä, joten omalla autolla ei tarvinnut lähteä ajelemaan edestakaisin.
Jännitin tuota illan juoksua aivan hirveästi, sillä aiemmin oltiin miehen kanssa sovittu, että juostaan samaa matkaa, mutta tajuttiin pari päivää aiemmin, että ollaan eri lähtöryhmissä. Pelkäsin, että väsähdän. Mutta turhaan, koska jo alkumatkasta huomasin, että jaksan hyvin, kun vaan pidän vauhdin maltillisena.

Keskellä pimeyttä valopäänä (kuva Aapo Laiho)

Matka taittui pimeillä poluilla keskittyneenä ja välillä ihastellen lammen toisella puolella näkyvää valojonoa, kun juoksijat etenivät metsän keskellä. Reitti oli järjestäjän lupauksen mukaisesti erittäin märkä ja kurainen. Mutaa, kiviä, kalliota, suota ja kaikkea mahdollista mahtui tuon 10 kilsan reitin varrelle. Itse huomasin, miten kaikki aistit on hereillä pimeässä juostessa ja jotenkin tuntui siltä, että jalat osuivat juuri oikeille kohdille ja pienistäkin kivistä sai hyvän ponnahduksen eteenpäin. Parissa kohdassa joutui vähän aikaa miettiä, että mitä kautta kannattaa kiertää, kunnes päätin juosta suoraan läpi.

Loppukiri (kuva Onevision.fi/Juha Saastamoinen)

Suossa juostessa voi joutua kokemaan äkkipysähdyksenkin. Juoksin suoraan syvempään kosteikkoon ja molemmat jalat polvia myöden rämeikössä vauhti pysähtyi kuin seinään. Olin mahallani suossa. En edes ehtinyt tajuta, kun olin jo takaisin pystyssä ja kiskoin jalat irti, edes maha ei kastunut kunnolla. Huomasin liikkeelle lähtiessäni valokuvaajan siinä ihan vieressä, mutta ei tainnut hänkään ehtiä reagoimaan mun molskahdukseen, kun en ainakaan vielä ole löytänyt sellaista kuvaa netistä 😀
Kaiken kaikkiaan tuo yökisa oli aivan mahtava, järjestelyt oli hyvät, kuten Bodomilla viime vuonnakin, valokoristelut puissa ja pimeässä hohtavat opasteet toivat oman sävynsä kisaan.
Kisan jälkeen päästiin melkein heti bussin kyydissä takaisin Helsingin keskustaan ja hotellille. Muutama vastaantulija taisi katsoa vähän pitkään, kun me kuraisissa tossuissa käveltiin pitkin katuja. Nopea suihku ja muutaman tunnin yöunille.

Yö meni hieman huonosti nukkuessa, keho kävi ylikierroksilla ja seuraavan aamun kisa varmaan vähän jännitti. Ehdittiin nukkua noin 5 tunnin katkonaiset unet, kun puhelin herätti aamupalalle. Kiskottiin juoksuvaatteet päälle ja pakattiin reput. Ei kun menoksi taas. Bussikyydillä päästiin taas mukavasti Kiasman edestä kisapaikalle.
Moikattiin taas muutamia tuttuja, tankattiin vähän energiaa ja tavarasäilytyksen kautta siirryttiin lämmittelyhölkälle. Aurinkokin jo pilkisteli kivasti puiden lomasta ja lämmitti ihan mukavasti. Onneksi olin päätynyt shortseihin ja lyhythihaiseen juoksupaitaan. Juoksuliivi selkään ja lähtöviivalle.
Alkumatkasta tunsin edellisillan juoksun pohkeissa ja toivoin sen menevän pian ohi. Ja niin se menikin, noin parin kilsan jälkeen pohkeet oli jo pehmenneet ja askel alkoi kulkea mukavammin. Jonossa taas mentiin pitkin polkuja ja välillä leveämmillä kohdilla ohittelin muita juoksijoita ja välillä joku meni mun ohi. Vuorotellen väisteltiin kiviä ja kantoja, vuorotellen juostiin mudassa tai kosteikoissa.
Fiilis oli hyvä ja mietin mielessäni, miten mahtavaa on taas olla juoksemassa. Tuli ensimmäinen juomapiste, hidastin vauhtia, hörppäsin vähän vettä ja otin energiaa. Kävelin pienen pätkän samalla, kun söin yhden Bloksin. Nautin fiiliksestä, jalkojen keveydestä ja kauniista ilmasta, ajattelin, että kolmasosa matkasta on takana.
Lähdin taas kevyesti juoksemaan alamäkeen pitkin soratietä, joka hetken kuluttua vaihtuisi taas poluksi. Mutta ei vaihtunut mun osalta. Keskellä alamäkeä otin komean ilmalennon, joka päätyi mahalaskuksi siihen soralle. Tunsin, miten vasen polvi otti osumaa, mutta ajattelin, että pyyhin nopeasti pölyt ja jatkan matkaa. Vilkaisin alaspäin ja näin miten koko polvi oli veren peitossa. Hetken mietin uhraavani Buffin joka saatiin kisajärjestäjien puolesta. Mietin, että kiedonko sen pari kertaa polven ympäri vai yritänkö saada sen katkaistua ja sidottua tiukkaan. Ei tarvinnut kauan miettiä, kun verta oli valunut jo lähes nilkkoihin saakka.

Muistin, että juomapisteellä oli myös ensiapupiste ja lähdin nilkuttamaan takaisin sinne. Matkaa oli noin 100 metriä, ehkä 200. Kauhistuneita ilmeitä vastaantulijoiden kasvoilla ja kysymyksiä pärjäänkö. Juu pärjään, menkää vaan sanoin heille. Pääsin juomapisteelle ja kysyin varovasti josko joku ehtisi vähän vilkaista mun polvea. No ehtihän hyvinkin. Polvi putsattiin ja teipattiin laastarilla, sain jopa kyydin takaisin lähtöalueelle, jossa kävin vielä uudestaan ensiapuporukan hoidossa. Polvi putsattiin uudestaan ja peiteltiin vielä tiukemmin. Sitä särki. Kiitin ensiapuhenkilökuntaa avusta, kun annoin tilaa seuraaville hoidettaville ja lähdin kohti varustehuoltoa. Matkalla sinne pysähdyin maalitoimitsijoiden teltalla ja ilmoitin keskeyttäneeni, jotta minua ei turhaan odotettaisi metsästä. Olisivat saaneet odottaa kauan. Tuplahäsä päättyi osaltani toisen päivän juoksun kolmasosaan ja antaa odottaa seuraavaan kertaan.

Polvi putsattuna ja alustavasti laastaroituna

Puin lämmintä vaatetta päälle, hain vähän syötävää järjestäjien teltoista ja istuin nurmikolle odottamaan miestä maaliin. Näin muutamia tuttuja siinä odotellessani ja vaihdoin kuulumisia. Maaliin tuli toinen toistaan kuraisempia juoksijoita, osalla myös hieman polkuihottumaa säärissä ja käsissä, mutta se taitaa kuulua lajiin.
Tällä kertaa ei matka jäänyt kesken siksi, etten olisi jaksanut juosta, vaan tuon voltin vuoksi. Sen verran oli virtaa alkumatkasta, että ehkä uskallan loppujen lopuksi lähteä Karhunkierroksella sille aikomalleni 53 tai 55 kilsan matkalle. Aikaa on tehdä päätös matkan pituudesta vielä viikko, jonka jälkeen matkan muuttaminen lyhyempään on maksullista. Nyt pitää hoitaa polven pari vekkiä kuntoon ja testata ensi viikonloppuna mitä se tykkää juoksusta. Viimeinen mahdollisuus juosta vähän pidempi lenkki ennen Kuusamon reissua.

Mitä siis jäi käteen Bodomilta tänä vuonna?
No ainakin hyvä fiilis juoksun osalta, järjestelyt toimivat jälleen kerran loistavasti ja maisemat on mahtavat. Meidät nähdään kyllä varmasti uudestaan Bodomilla!

Kiitos vielä kaikille juoksukavereille, tapahtuman järjestäjille, kaikille talkoolaisille, ensiapuporukalle ja kaikille muille, jotka jollain tavoin olivat osallisina tapahtuman onnistumisessa! Te teette näistä tapahtumista mahdollista!

Share this post:

4 Comments
  1. Kantapääopistossa

    Hieno raportti molemmista tapahtumista! Sääli, että toinen kisa päättyi polven telomiseen, mutta hyvä kun et loukannut itseäsi pahemmin. Taisteluarbet on cooleja ? Oli tosi kiva tavata livenä ja toivottavasti nähdään Karhunkierroksella siellä viiskolmosella ?

  2. Tanja

    Oli kiva nähdä! Ja jos ei samalla matkalla olla KK:lla niin ehkä silti törmäillään maalialueella 🙂 Tsemppiä viimeisiin treeneihin!

  3. tintin taival

    Oi voi polvea! Harmillinen kaatuminen, mutta onneksi yöjuoksu oli onnistunut. Toivottavasti saat polven pian taas juoksukuntoon ja Karhunkierroksella saat kokea onnistumisia!

  4. Tanja

    Kyllähän se vähän harmillinen oli. Varsinkin, kun en itse pystynyt mitenkään siihen vaikuttamaan, sain kokea liukutaklauksen ja muutuin hetkessä juoksijasta ihmiskeilaksi. Mutta näitä voi sattua eikä niille voi mitään.
    Ainakin työterveyshoitaja oli sitä mieltä, että on jo hyvin tervehtymään päin ja kunhan turvotus laskee, niin voi taas lähteä juoksemaan 🙂

Comments are closed.