Berliinin maraton lähestyy!

Berliinin maraton on jo ihan hollilla, enää muutama päivä jäljellä niin pääsee kirmaamaan pitkin Berliinin katuja.

Viime vuodesta jäi karvaita muistoja Berliinin maratonista, kun kisaa edeltävänä iltana iski tauti päällensä. Nyt olisi siis aika ottaa revanssi maratonista.

Viime vuonna Berliinin maraton jäi tähän, jos tänä vuonna pääsisi pidemmälle!

Viime viikolla toki hieman alkoi huolestuttamaan että taasko tässä iskee jokin tauti päälle, kun verensokerit alkoivat nousta itsekseen aina aamuöisin. Tuo on ollut lähes aina varma merkki sairastumisesta, tuohon päälle kun laitetaan vielä että on ääni ollut hieman painuksissa niin sitä ehti jo miettimään että näinkö tässä taas käy, onneksi nyt tuntuu että kaikki olisi normalisoitunut ja tuo verensokereiden nousu oli jostain muusta johtuvaa, toivottavasti.

Eilen tuli tehtyä viimeiset säädöt ja mietinnät myös insuliinin suhteen, päätin lähteä vähentämään perusinsuliinia ettei maratonilla arvot laske liikaa ja kisa mene vain tankkailuksi, toinen vaihtoehto on että arvot nousevat ja sitten mennään maraton ilman lisäenergiaa. Nyt vain ollaan sormet ristissä ja toivotaan että osuu kohdalleen ja saa mennä sen minkä pystyy, ilman ongelmia noista. Mikäli kaikki menee kohdalleen diabeteksen kanssa niin uskon että aika tulee olemaan omalla mittapuullani kova. Ensisijainen tavoite toki on että tänä vuonna pääsee viivalle ja toinen on maaliin pääsy, kolmas on sitten vasta se aikatavoite.

Muuten tähän viimeiseen viikkoon ei mitään ihmeitä kuulu, mitään isompia tankkauksia en näille matkoille tee koska treenien määrä on pieni niin sitä kautta jo saa tankattua, koska kulutus on normaalia pienempi ja muuten syön normaalisti, no ehkä vähän jäätelöä tulee syötyä mutta siinä se sitten onkin. Ei siis tankkauksia eikä pöhöttynyttä oloa, tämä sopii minulle.

Viimeinen viikko on siis aika kevyt, kevyttä liikuntaa toki kuuluu ohjelmaan ja kehonhuoltoa sopivasti. Ei mitään uusia juttuja vaan juoksua vähän ja dynaamisia venyttelyjä. Antaa kropan hieman levätä, mutta pidetään kuitenkin kroppa valmiina.

Vielä pitää pakata juoksukamat kasaan ja ehkä hieman tutustua reittiin, lähinnä huoltopisteisiin ja miettiä miten paljon pitää kantaa omia eväitä mukana.

Nyt vain odotellaan muutama päivä ja sitten nautitaan kisasta, kaikki voitava on tehty ja se mikä on jäänyt tekemättä sille ei enää voi mitään.

-J-

Jarkolla tosiaan jäi maratoni viime vuonna juoksematta, mutta itse pääsin kisaamaan. Tosin ilman mutkia ei minullakaan matka sujunut. Jostain syystä nesteet ei imeytyneet ja kaikki mitä join tuli läpi. Kolme reilun 5 minuutin vessapysähdystä jouduin tekemään ja vaikka muuten vauhti olikin hyvä, en millään päässyt tavoitteeseeni. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että pääsin starttaamaan ja maaliin, koska maratonin juokseminen ei ole itsestäänselvyys. Se vaatii sekä fyysistä, että psyykkistä vahvuutta. Moni olisi jo toisen pakollisen pysähdyksen jälkeen luovuttanut, mutta päätin viedä juoksun maaliin. Osittain päättäväisyyttä tuki varmaankin se, että halusin nähdä koko tuon kehutun reitin.

Maalissa väsyneenä, mutta onnellisena

Tänä vuonna treenit on tehty suunnitelmallisemmin kuin aiemmin ja toivonkin, että saisin nyt ehjän juoksun ilman vastoinkäymisiä. Astma on koko kesän ollut hyvin hallinnassa ja vain yhdellä pidemmällä lenkillä olen joutunut tukeutumaan piippuun.
Treenit on olleet vaihtelevia ja myös treeneissä on energiansaannista pidetty huolta tasaisin väliajoin, kuten maratonillakin on tarkoitus.

Tällä viikolla ohjelmassa on ollut kehonhuoltoa, hierontaa ja ohjauksia. Omat treenit on nyt tehty ja jäljellä enää viimeiset pään sisäiset harjoittelut ja matkaan lähtö.
Ja kuten Jarkkokin mainitsi, ei tehdä mitään isoja energiatankkauksia, koska treenimäärät on alemmat kuin normaalilla treeniviikolla. Kun jatkaa normaalia syömistä saa tuossa samalla hieman energiaa silti varastoon. Berliinissä on tarkoitus tehdä pari kevyttä lenkkiä, jotta kroppa pysyy hereillä ja on sunnuntaina valmis koitokseen. Säätiedotukset lupaa ainakin toistaiseksi hyvää juoksukeliä.
Pieni kisajännitys alkaa nousta, mutta se ilmeisesti kuuluu asiaan 🙂

Onko sinulla jotain tiettyjä tapoja valmistautua maratoniin, oletko kenties tulossa myös Berliiniin?

⇩⇩⇩⇩


IG
Facebook

Share this post: